Juttelin vanhan työkaverini kanssa. Hän oli niin iloinen ja ihana. Sanoi hänkin, että hänellä on samanlainen kuva opettajastani; tiedän kaikesta kaiken. Sanoi hänkin, että on rasittavaa työskennellä sellaisen ihmisen kanssa. Kerroinkin hänelle, että heti loman jälkeen alkaa uuden työn metsästys.

Niin ja tänään opettaja sanoi, että hän haluaa tehdä huomenna omia hommiaan ja minä saan tehdä mitä tykkään. Ou jee...

Onneks viikonloppu on nurkan takana ja kohta on kesäloma.

Eli maanantaina kun menin töihin hän oli tekemässä töitä ja kas ilman huutoa ja räyhäämistä. Ilmesesti olin hänen reviirillään koska jouduin käyttämään hänen työpistettään ja se vaivasi häntä suunnattomasti. Siksi huuti ja räyhäsi. Tosin hänen asenne on kyllä hieman sellainen "Minä tiedän kaiken, sinä et osaa mitään."

Tilanne rauhoittunut huomattavasti kun sain oman työpisteen. Nyt saan puuhastella omassa nurkassa. Tosin joudun opettajan konetta vielä käyttämään, koska pomo ei ole pyytänyt kaikkia tarvittavia valtuuksia minulle. Eilen iltapäivällä oli tehnyt sen ja koska pyyntö menee saarivaltakuntaan; vastauksen saaminen saattaa joskus (lue melkein aina) kestää.

Tänään soitin vanhalle työtoverille (en saisi olla yhteydessä; tämän uuden vöyhötyksen eli yt-neuvottelun tuloksen vuoksi). Voi kuinka iloiseksi hän tulikaan kun kuuli ääneni. Kerroin, että minulla on ikävä ja oli myös mukava kuulla hänen ääntään. Lopuksi hän sanoi; "Soita koska vain. Toivomme täällä niin kovin, että sinut pyydetään takaisin vanhoihin tehtäviisi."

Voi kun sellainen pyyntö tulisikin. Lähtisin heti vanhoihin tehtäviin.

Tänään oli ajatusten aamiaisessa seuraava ajatus:

Olet juuri niin suuri kuin asiat, joiden
annat häiritä itseäsi. -Jerry Bundsen

Keskiviikkona oli päivä helvetistä. Torstaina opettaja oli kääntänyt takkinsa ja oli ystävällinen... Hän on tuuliviiri. Mistä tuuli puhaltaa vaikuttaa hänen mielialaansa. Epäilen myös, että erään toisen ihmisen työpisteen sijainti ja se, että hän palasi torstaina töihin muutti opettajan kohtelemista minuun.

Perjantaina tuli taas hieman piikkiä siitä kuinka vien hänen koneen ja hän ei mukamas tiedä mitään kun ihmiset kävivät kysymässä. Onneksi sain perjantai-iltapäivänä oman työpisteen ja hieman hajurakoa opettajaan. Ehkä tämä nyt auttaa asiaa.

Syy miksi valvon nyt on se, että muistin aivan yhtäkkiä, että ei helvetti. Muutama asia olisi pitänyt perjantaina hoitaa maanantaita varten. Opettaja ei muistuttanut lainkaan asiasta. Ajatteli varmaan, että pääsepä huutamaan maanantaina taas täydeltä laidalta minulle. Niinpä otin sähköpostin auki... tarkisin netin kautta muutaman asian ja selvisi keskellä yötä sekin, että se asia josta oli huolissaan hoidetaankin jotakin toista kautta. Muistan, että opettaja on jossain sivulauseessa sen maininnut ohimennen, mutta sen keneen minun pitäisi olla yhteydessä; sitäpä ei ole maininnut ja miten asia hoidetaan.

Saattapi olla, että asia hoituu keskiviikkona... sillä muistini sopukoista sellainen tieto pompsahti, että asian kanssa piti vielä odottaa.

En ymmärrä opettajani käytöstä. Mitä hän voittaa nöyryyttämällä ja olemalla ilkeä. Minä ainakin opettajana ( muutaman asian olen opettanut tässä nykyisessä työpaikassa; joko tuurausmielessä tai ihan muuten vain) yritän olla kärsivällinen ja pyydän kommentteja mihin tarvitaan apua ja sitä positiivista palautetta yritän antaa, jotta oppilas tuntee, että ei tämä nyt niin kamalan hankalaa ollut.

Opettajasta olen huomannut, että hän on kova jankkaamaan. Samaan asiaa monta kertaa. Muutamana päivänä hän on sanonut "minä kun olen perusnegatiivinen ihminen." Arvatkaapa oliko lähellä etten sanonut "No niin kyllä olet. Voisit muuttaa hieman asennettasi."

3 viikkoa ja sitten on muutama viikko lomaa. Suunnitelmissa on vaihtaa työtä kesän jälkeen. Tänään näin entisen pomoni joka hänkin siirrettiin uusiin tehtäviin kysyi miten sujuu. Kerroin hänelle, että minua kyykytetään... Kerroin, että keskiviikkona oli pakko käydä toisessa rakennuksessa itkemässä. Hän katseli kyynelsilmin. Antoi ohjeen, että ison pomon juttusille jos tämä jatkuu. Tätä isoa pomoa en kovin hyvin tunne, mutta suunnitelma on nyt se, että kesäloman jälkeen alan työnhaun. Pitäkää siis peukkuja; vaikka lama onkin niin löytyisi uusi paikka jossa pääsisin loistamaan.

Voi kuinka minulla onkaan ikävä vanhoja työtehtäviä. Siinä olin hyvä ja siitä sain hyvää palautetta. Vanhaa ei enää tuskin takaisin saa.

Jospa nyt huolimuori antaisi nukkua.

Iloinen yllätys oli se kuinka työkaverini tappelivat puolestani. Kirjeitä meni jopa ylimmälle johdolle. Valitettavasti se ei auttanut... tai auttoi, mutta niin, että minut siirrettiin muihin tehtäviin. Nyt olen opetellut niitä hommia ja kova ikävä omaa vanhaa työtä kohtaan on suuri.

Uusi homma... jaa... mitäpä siitä sanoisi. Oli ehkä väärä päätös jäädä vaikka sitä toivottiin. Olen ilmeisesti saanut ihmiset tuntemaan olonsa uhatuksi. Nimittäin opettajani piikittelee koko ajan. Hänellä ei ole hyvää sanottavaa työstäni. Tänään meni jo yli... Minun piti lähteä jäähylle sitä piikittelyä ja arvostelua. Hän saa tuntemaan itseni idiootiksi. Kävin siis rauhoittumassa vanhassa työhuoneessani. Juttelin erään aivan ihanan ihmisen kanssa jonka kanssa tein paljonkin yhteistyötä edellisessä työpisteessä ja eräs pomoihminen näki kyyneleiset silmäni ja kysyi mikä on hätänä. Sanoin että ei mikään. Tämä ihana ihminen kertoi mikä on hätänä... hänkin kyynelsilmin. Pomo sanoi, että jos tuo piikittely ja kylmäkiskoinen käytös jatkuu niin hänen luokse voi tulla juttelemaan. Hän sanoi, että hän tekee siitä lopun. Sanoin, että tämä nyt vain minulla meni yli ja en vain jaksanut enempää.

Opin tästä kokemuksesta sen, että positiivinen sana silloin tällöin kun opetat jotakin toista on paikallaan. Siinä nyt istuessa epävarmana ja piikiteltävänä ymmärrän itse miten ihmisiä pitää opettaa. Toivottavasti minä en ole ollut opettajani kaltainen. Se olisi kamalaa.

Siinä työtoverin terapiatuolissa olo hieman koheni. Uusia suunnitelmia on jo tehtynä... Katsotaan mihin ne kantavat.

Tulipa hieman synkeä ja synkkä kirjoitus. Elämässä on paljon hyvää ja kaunista. Niitä niinä huonoina hetkinä ajattelen.

Kesä tulossa; lomakin nurkan takana... uudet suunnitelmat ja uudet kujeet.

Levitän siivet ja nousen lentoon. Älä siis murehdi ja ole huolissani minusta. Minä putoan jaloilleni.

The Water is Wide ~ Karla Bonoff

Työkaveri ulkomailta poikkesi tänään. Oli mielissään joululahjasta jonka olin ostanut. Työkaverikin on oppinut suomalaisille tavoille. Sanoi lähtiessään "Eihän sun olis pitänyt mitään ostaa." Mutta se hymy jonka näkee kun lahja on mieluinen. Sillä jaksaa pitkään. Itsekin sain aivan upean lahjan; erilaisia teelajeja. Kortissa oli työkaverin neljävuotiaan allekirjoitus. Melkeinpä ne harakanvarpaat siinä kortilla olivat koko lahjan kohokohta. Pyysinkin viemään paljon terveisiä ja kiitin lahjasta.

Illat ovat menneet jouluaskarteluissa. Askartelin kranssit ulkomaille lahjapakettiin. Toivottavasti saavat mieluisen vastaanoton. Olipa terapeuttista askarrella. Liimailla ja jopa ommella helmiä lumitähtiin.

Alastalolle lupailin vähän, että laittaisin valopallosta kuvaa. Eilen yritin kuvata keittiönikkunaa. Piti ottaa ilman salamaa jotta kuva ei ylivalotu. Toivottavasti kuva ei kovin tärähtänyt.

Kohta nukkumaan... silmä lupsuu jo.

Onneksi yksi kavereista ilmoitti minut valopallokurssille. Viime torstaina illalla askarreltiin paperinarusta ja ilmapallosta narupallo. Hauskaa oli. Paperinarua kasteltiin erikeepperi-vesi liuokseen ja kieputeltiin ilmapallon ympäri. Kaverin kanssa ollaan kovia laskemaan leikkiä ja hihittelemään, että varmaan vanhemmat ihmiset ajattelivat "Voi ei... mitä teinejä!" mutta hauskaahan se oli kun punaset essut päällä (keksittiin, että jonkun vanhat sadetakit oli saanut uuden elämän plastiikkaessuina ) sormet erikeepperissä pyöritimme paperinarua. Kieltämättä tuli kaikki kerhotunnit niin elävästi mieleen ja taisimme taantua esikouluikään. Käsiä pestessä hihiteltiin, kun revimme erikeepperiä sormista. Kieltämättä oli terapeuttista.

Valopallo piti jättää viikoksi kuivamaan (meinasin jo kirjoittaa, että vuodeksi) ja tänään kävimme pujottelemassa valot pallon sisään. Ensin piti puhkaista ilmapallo. Opettaja kävi näyttämässä, että tästä tuikataan näin... Minun pallosta ilmat tulivat niin hitaasti ulos, että ajattelinkin, että en saa palloa ulos. Kaverini tuli hieman myöhemmin ja kun näytin, että tökätään tähän (ja tökkäsin) kuului mahdoton paukaus ja pallo luhistui pikavauhtia kehikon sisään. Hieman oli ilmeeni sen näkönen, että meniköhän se nyt oikein (ohjaaja kun sanoi, että pitää ottaa rauhallisesti). Kaverin elmu-kelmut (pallo pyöritettiin pyöreäksi elmu-kelmun avulla) jäivät palloon kiinni. Niitä sitten tökittiin ja yritettiin irroitella... lähtivät lopulta. Vanhemat tädit olivat tulleet tekemään valokranssia ja vilkuilivat hieman alta kulmain kun höpötimme omia juttuja ja hihittelimme.

Valojen pujotus olikin taitohommaa ja siinä meni yllättäin kaksi tuntia. Nyt on keittiön ikkunassa roikkuu valopallo. Kieltämättä kaunis ja se on ihan omin pikku kätösin askarreltu. Kerroinkin kaverilleni, että onneksi tsemppasit ja ilmoitit kurssille. Olisi niin helppoa ollut vain rahjustaa kotiin ja linnottautua tänne. Nyt oli terapiaa hihitys ja ikkunassa on kaunis valopallo.

Eiköhän se taas tästä. Pitää siis vain jaksaa potkia itseään liikkeelle.

Anteeksi, että hävisin taas maailman turuille. Tämä pimeä ja märkä aika vuodesta imee niin mehut minusta, että talviunet karhun lailla tuntuisivat juuri nyt mitä parhaimmalta. Nukkua tämän kaikkein pimeimmän yli ja herätä vasta kevät hangille. Autopilootti on naksahtanut päälle. Nyt mennään sillä kunnes helpottaa.

Töissä on edelleenkin yksi parhammista työporukoista. Sinusta pidetään huolta ja ketään ei jätetä. Uskomaton tiimihenki kantaa kaikkein vaikeimman yli. Välillä vedetään hervottomia naurumaratoneja. Vedet silmissä istutaan kahvihuoneessa hihittämässä hervottomille jutuille. Pikkujoulujen suunnittelukin aloitettin ja meni kyllä niin hervottomaksi kikatukseksi että...

Kynttilänvalo tuo lohdullista valoa tähän pimeään aikaan.

Minusta jotenkin tuntuu, että täällä ei enää kukaan käy, mutta kirjataan enemmänkin ylös omia tuntemuksia.

Vintti kyseli minun vointia kommenttilaatikossa, ihan aikuisten oikeasti.

Aikuisten oikeasti; elämä on nyt oikeissa uomissa. Mietin tässä juuri, että aloitin tämän blogin pidon, koska sisällä jylläsi niin paljon pahaa oloa ja se piti saada kanavoitua johonkin järkevästi. Blogista tuli henkireikä johon kaikki ajatukset ja mietteet sain kanavoitua ja olo helpottui. Vanha työpaikka oli iso pahan olon aiheuttaja ja sen vasta tajusi kun sieltä pääsi pois.

Töissä on edelleenkin kiirettä ja ohjelma on vieläkin ihan susi, mutta sen kanssa pärjää ja olen nykyään osa tiimiä jossa pidetään huolta toinen toisistamme. Paljon naurua ja vitsailua on päivissä. Työkavereille voi mennä sanomaan, jos on paha hetki, jos ei jaksa ja tarvii oman hetken kasata ajatukset.

Elämää työn ulkopuolellakin on. Uusia ystäviä on tullut matkan varrelta. Elämä rullaa tasaisesti eteenpäin. Mitään isoa ja suurta ei ole tapahtunut. Pieniä valonpilkahduksia sieltä täältä aina välillä näyttäytyy. Elämään on tullut paljon iloa ja minun hassutteleva puoleni on noussut takaisin pintaan. Sellainen viikarimainen ote elämään on nyt se yleissävy.

Palaveri työkaverin kanssa meni hyvin ja aivan kuten arvelinkin niin eihän hän voinut herrasmiehenä minun antaa maksaa. Asiasta kyllä puhuttiin pitkään ja yritin paasata tasa-arvosta, mutta hän sanoi, että ei voinut millään antaa minun maksaa.

Sain kesälomaakin töistä. Itse oli varautunut vain kahden viikon lomailuun, mutta kun juttelin pomon ja palkanlaskijan laskelmat tulivat paljastui, että lomaviikkoja oli kertynyt kolme. Hienoa. Aloitin loman juhannukselta. Tosin yksi työasia vaati minun töissäoloa heti juhannuksen jälkeen joten yksi lomapäivä on vielä tallessa.

Oli ihanaa viettää lomaa vaikka hieman oli huoli, jotta miten pärjäävät. Oli siis ihana palata kun moni sanoi "Olen kaivannut sinua takaisin!" Miten se onkaan tärkeää olla kaivattu ja tärkeä osa työyhteisöä, jopa niin, että on kaivattu. Sanoinkin, että oli ihanaa kuulla, että minua on kaivattu.

Pari viikkoa meni mökillä; mökkihommissa. Ja viimeiselle viikolle järjestin itselleni reissun. Käväisin Virossa. Se oli opettavainen matka. Opin, että vaikka en pidä yksinmatkaamisesta, pärjään ja matkalla tapasin upeita ihmisiä. Paluumatkalla puhuin pari tuntia kreikkalaisten kanssa ja matka meni nopeaan.

Ihastuin Tallinnan vanhaan kaupunkiin ja sain monen ihmisen hymyilemään, kun odottelin kiltisti, että yksityiskohdat tulevat kuvattavaksi niin, että kukaan ei satu juuri keskelle kuvaani.

Tässä muutama maistiainen Tallinnan reissulta.