Terapiana kirjoitan nyt tähän. Tänään kävi taas töissä sama juttu kuin aina ennenkin. Meille tuli vieraita kaikki muut esiteltiin, mutta minut ignooratan, niin kuin joka ikinen kerta. Se saa mielen matalaksi; suututtaa, kiukuttaa... Olenko ilmaa... Hetken päästä on tietokoneen kanssa joku ongelma ja se olen minä jota huudetaan apuun.

Taidan olla liian herkkä, miksi suutun, miksi pidättelen kyyneliä tämän takia, miksi tämä ottaa näin koville. Kaiken tämän lisäksi radio alkoi soittamaan Egotripin "Nämä ajat eivät ole meitä varten". Minun oli pakko paeta vessaan rauhoittumaan ja pyyhkimään kyyneliä silmäkulmasta. Lohtua antavat sanat" Ja vielä koittaa se kaunis päivä, kun tieltä murheet väistyvät. Et ole surullinen aina, vaikka nyt tuntuu siltä. Vielä koittaa uusi aika,  vielä sinut huomataan.

Olo oli kuin tuolla nojatuolilla tuossa kuvassa.

Tsempaten loppupäivä.

Lisäys 14:57

Paha olo väistyi. Aurinko paistaa ulkona ja näyttää niin keväiseltä. Kyllä se tästä. Kitutunti töissä lähtee käyntiin.