Vintti on pohtinut syvällisiä tänä aamuna omassa blogissaan ja ajattelin, että otankin Vintin kysymykset tänne ja vastailen täällä.

*Mitä ystävälle ei antaisi koskaan anteeksi? Tämä kysymys vaati pidemmän pohdiskelun. Tulin tulokseen, että selkään puukottaminen on jotain sellaista, jota on hyvin vaikea antaa anteeksi. Muuttuen kylmäksi, laskelmoivaksi ja käyttäen ne heikot kohdat jotka olet hänelle näyttänyt ja siinä se puukko törröttää. Pari kertaa tämä on tapahtunut. Viimeksi 5 vuoden hiljaisuuden jälkeen päätin, että annan anteeksi ja varovasti opettelen tuntemaan hänet uudelleen, mutta puukkopa lensi selkään jälleen kerran. Yhden illan itkin ystävän menentystä, kunnes tajusin, että olikohan se sitä lainkaan... ystävyyttä. Hän oli kylmä ja laskelmoiva. Hän kertoi, että hän saa sanoa että olen huono ystävä ja en koskaa tullut vieraisille jne ja kun kerroin miksi vierailut olivat harvassa (välimatka, koulun käynti, ei omaa autoa) niin nämä eivät olleet kuulemma mitään. Sanoin, että hän olisi voinut tulla minullekin välillä kylään, mutta hänpä ei halunnut. Kun kerroin, että sanat satuttaa ei hänestä katumusta löytynyt vaan kylmää ilkkumista, että se on minun oma häpeä. Mietin myös sitä, että ystävä ei koskaan mitään sellaista tekisikään joka loukkaisi sinua ja ystävyyttä.

*Miksi juuri hän, mikä hänestä tekee sinulle niin tärkeän- Ominaisuus? Oih ystävissä on monia piirteitä ja jokaisella on melkein omat piirteet jotka tekevät hänestä minulle tärkeän, mutta ehkä se kaikkein tärkein on se, että saan olla juuri sitä mitä olen. Naurut ja itkut ystävän kanssa on parasta. Ystävä on tukiverkko joka tukee ja kantaa kun itse ei jaksa. Antaa toivoa ja tökkää oikeaan suuntaan kun itse on eksyksissä. Kulkee rinnalla ja joskus vain on.

* Onko ystävyydellä rajoja? Mitä ne ovat? Luulenpa, että jonkinmoiset rajat ystävyydessäkin on; eli kunnioitetaan toista ja jos hän on jotain luottamuksella kertonut niin se pitää... vai voiko sitä rajaksi sanoa... ehkä ei. Sanoisin, että enemmänkin se on sitä on kunnioitusta toista kohtaan. Ei loukata, salaisuudet on salaisuuksia, mutta se on luontevaa ja eikä sitä koe rajaksi.

* Oletkokoskaan voinut unohtaa niitä oikeita onnen hetkiä- iloja ja suruja, joita olet ystäväsi kanssa jakanut? Ei. Joku viisas on joskus sanonut: Voit unohtaa sen kenen kanssa olet nauranut, mutta et koskaan häntä jonka kanssa olet itkenyt.

Tällaisia pohdin minä...