Aamun otin rauhallisesti. Kömmin peittoni kanssa sohvalle katsomaan eilisen luotodokumentin. Potslojossa sohvalla, ei kiire mihinkään... ihanin paikka. Varmaan olisin voinut olla koko päivän siinä, mutta sain itseäni niskasta kiinni ja parin kahvikupin jälkeen mieleni teki lenkkipolulle. Lämpimästi päälle (kerrospukeutumista). polveen tukiside, sillä halusin testata juoksemista viime talven nitkahduksen jälkeen ja soittimeen reipasta musiikkia. Teimme diilin Mr. Williamsin kanssa. Hän toimii lenksaseurana ja kirittäjänä lenkeillä kun muuta seuraa ei ole.
Soitin tykitti rytmiä korviin ja minä veuhdoin kohti puistoa. Puiston reunalta ajattelin kokeilla juoksua. Hidasta löntystelyähän se oli, mutta se tunne... Syke nousee, matka eteenee hieman reippaamin ja polvikin tuntui hyvältä. Tosin olen kyllä niin tukossa, että juokseminen piti tehdä intervalleissa. Paljon matkasta kävelin. Otin aina kohteita. Juoksen tuon puun kohdalle tai tuon valopylvään ohi pitää päästä, tuonne sillan alle kun pääsen niin voin hellätä hetkeksi. Varmaan puistossa ihmetteli pyrähdyksiäni, mutta minäpä en välittänyt. Jossain vaiheessa sisukin astui kuvaan. Perkele joku päivä mä juoksen tän lenkin koko matkan... siihen tosin taitaa mennä aikaa sillä lenkki on 6 - 7 kilometriä.
Haukkasinko liian ison palan, kun sellaista haaveilen, että juoksen mennen tullen tuon matkan... se jää nähtäväksi. Minä meen vaikka sisulla; hampaat irvessä, verenmaku suussa, hämärän rajamailla. Jästi mikä jästi. Ittipäinen... Sitä ehdottomasti. No onneksi nykyään sitä on oppinut olemaan itselleen hieman hellempi.
Jalka kesti hyvin juoksua. Tukiside oli siltä varalta, että joudun pulaan. Eihän mua kukaan olis tullut sieltä metsästä hakemaan, joten sieltä oli päästävä poiskin, jos jotain sattuu.
Tuntuipa hyvältä kun käännyin paluumatkalle ja aurinko paistoi kasvoihin. Minä oon ihan ehdottomasti aurinkoenergialla käyvä ihminen. Tänään olisin jaksanut mennä vaikka maailman ääriin ja takaisin. Yritin pullottaa sitä aurinkoa itseeni. Kun kaikki tuntuu yhdeltä ja samalta; se pullo löytyy hyllyltä ja avaan korkin ja annan sen aurinkoisen energian valua itseeni; tsempaten ja potkien. Mr. Williamsin kanssa oli soittimessa myös ATB:tä ja kun "Don't Stop" tuli oli ihan pakko juosta. Kannustus oli kova ja kovin yritin jaksaa.
Monta kiloa pahaa oloa ja yksinäisyyttä jäi niille metsäpoluille. Rauhaa ja hyvää mieltä tuli tilalle. Endorfiinit ottivat vallan. Tuota ulkonaoloa pitäisi tehdä useamminkin.
Melkein teki mieleni kääntyä puiston reunalta takaisin metsään kun tulin takaisin. Kaupunki oli jotenkin kylmä. Palauttavana osiona kävelin hieman rauhallisemmin kotiin. Hississä alkoi naurattaan. Pipo oli ihan kuurassa.
Ruoka vasta tekeillä... kokkaan taas armeijalle ruokaa. No ens viikon ruokapolitiikka on selvä, syödään jämiä.
Sunnuntaiangsti uhkaavasti yrittää nostaa päätään. Yritän moukaroida sen alas.
Askartelua en ole edes ehtinyt aloittaa. Nyt tarvitsen taas sitä peffalle potkimista ja niskasta kiinni ottoa. Sisu kehiin.
Sunnuntaita.
Kommentit