Tuntuu, että minä tarvon suolla; kartta ja kompassi hukassa, tähdet mustan pilven takana. Kompuroin ja kaatuilen välillä suon silmään astuen, voimat välillä ehtyen kunnes taas sisu nousee pintaan. Periksi ei anneta. Mennään vaikka hammasta purren.

Tänään kun luin Marikan kirjoituksen oli kuin olisin omaa tekstiä lukenut (Marika osaa ilmaista itseään paremmin kuin minä). Marika kertoi kuinka valo on harmaata ja sydämeen sattuu. Minulla on ihan samanlaisia tuntemuksia. Lepopulssi on ollut välillä ihan sekaisin; huono olo. Tunnen kuinka sydän hakkaa. Onneksi kuntosali auttaa ja tänään töissä oli yllättävän hyvä päivä. Pari viikkoa on ollut ihan sieltä jostain. Viikonloput tuovat vaihtelua tähän tylsään ja tyhjään arkeen vaikka en mitään ihmeitä touhuakaan.

Suo välillä vetää minua suonsilmään, mutta silloin sisu nostaa päätään ja riuhdon itseni irti. Makaan maassa huohottaen, jotta jaksaisin jatkaa matkaa. Välillä tuntuu taas, että kyllä minä tästä selviän kunnes astun toiseen suonsilmään.

Siltä tämä talvi ja arki tuntuu. Olen hukassa. En ole oma itseni. Minä haluan takaisin sen nauravan Sukulaissielun tämän tylsän ja helposti itkevän tilalle. Välillä se naurava Sukulaissielu näyttäytyy. Kaverit sanovat; hyvähän sun on kun pidät huolta vain itsestäsi ja kyllähän talvella saa olla vetämätön. Minä en halua; EN! Minä en halua olla tylsä. Minä en halua olla kuin märkä rätti. Omasta ajatusmaailmastahan tämä on kiinni; tiedän. Mulla on varmaan vähän liian paljon vapaa-aikaa, kun pyörittelen ja kelailen juttuja.

Hoen, että kohta mennään taas valoa kohti. Kohta tämä kaamos helpottaa, kohta saan energiani takaisin. On kuin tämä pimeä talvi imisi kaiken minusta.

Jotta ei menis ihan märinäksi tämä merkintä niin pistetään valonpikahduksiakin mukaan; Eilinen Pringles setä bussissa nauratti. Setä oli 70-80 vuotias ja ajoi koko matkan bussia omalta paikalta. Tikkana seurasi koko ajan mihin ollaa menossa ja selitti käytävän toiselle puolelle tädille missä mennään.

Bussikuski seikkaili taas kerran ja teki matkasta jännän.

Tänään melkein purskahdin nauramaan, kun näin 80-luvun pipon yhdellä miehellä. Muistatteko niitä isotupsuisia pipoja joita käytettiin 80-luvun lopulla. Miehellä oli se päässä ja minulle tuli mieleen Tervis "Kahvia ja pullaa".

Alitajunta tarjoaa mielenkiintoisia elokuvia öisin, kai se jotenkin kompensoi tätä tylsää arkea. Näen mitä ihmeellisimpiä unia. Normaalisti nukun niin, että en muista uniani. Minulle on myyty kesämökkiä, olen ollut kalassa ja viime yönä Alastalo selitti lepakosta jonka oli nähnyt (hymiö). Minä kuuntelin kiltisti.