Tuntuu, että minä tarvon suolla; kartta ja kompassi hukassa, tähdet
mustan pilven takana. Kompuroin ja kaatuilen välillä suon silmään
astuen, voimat välillä ehtyen kunnes taas sisu nousee pintaan. Periksi
ei anneta. Mennään vaikka hammasta purren.
Tänään kun luin Marikan
kirjoituksen oli kuin olisin omaa tekstiä lukenut (Marika osaa ilmaista
itseään paremmin kuin minä). Marika kertoi kuinka valo on harmaata ja
sydämeen sattuu. Minulla on ihan samanlaisia tuntemuksia. Lepopulssi on
ollut välillä ihan sekaisin; huono olo. Tunnen kuinka sydän hakkaa.
Onneksi kuntosali auttaa ja tänään töissä oli yllättävän hyvä päivä.
Pari viikkoa on ollut ihan sieltä jostain. Viikonloput tuovat vaihtelua
tähän tylsään ja tyhjään arkeen vaikka en mitään ihmeitä touhuakaan.
Suo välillä vetää minua suonsilmään, mutta silloin sisu nostaa päätään
ja riuhdon itseni irti. Makaan maassa huohottaen, jotta jaksaisin
jatkaa matkaa. Välillä tuntuu taas, että kyllä minä tästä selviän
kunnes astun toiseen suonsilmään.
Siltä tämä talvi ja arki tuntuu. Olen hukassa. En ole oma itseni. Minä
haluan takaisin sen nauravan Sukulaissielun tämän tylsän ja helposti
itkevän tilalle. Välillä se naurava Sukulaissielu näyttäytyy. Kaverit
sanovat; hyvähän sun on kun pidät huolta vain itsestäsi ja kyllähän
talvella saa olla vetämätön. Minä en halua; EN! Minä en halua olla
tylsä. Minä en halua olla kuin märkä rätti. Omasta ajatusmaailmastahan
tämä on kiinni; tiedän. Mulla on varmaan vähän liian paljon
vapaa-aikaa, kun pyörittelen ja kelailen juttuja.
Hoen, että kohta mennään taas valoa kohti. Kohta tämä kaamos helpottaa,
kohta saan energiani takaisin. On kuin tämä pimeä talvi imisi kaiken
minusta.
Jotta ei menis ihan märinäksi tämä merkintä niin pistetään
valonpikahduksiakin mukaan; Eilinen Pringles setä bussissa nauratti.
Setä oli 70-80 vuotias ja ajoi koko matkan bussia omalta paikalta.
Tikkana seurasi koko ajan mihin ollaa menossa ja selitti käytävän
toiselle puolelle tädille missä mennään.
Bussikuski seikkaili taas kerran ja teki matkasta jännän.
Tänään melkein purskahdin nauramaan, kun näin 80-luvun pipon yhdellä
miehellä. Muistatteko niitä isotupsuisia pipoja joita käytettiin
80-luvun lopulla. Miehellä oli se päässä ja minulle tuli mieleen Tervis
"Kahvia ja pullaa".
Alitajunta tarjoaa mielenkiintoisia elokuvia öisin, kai se jotenkin
kompensoi tätä tylsää arkea. Näen mitä ihmeellisimpiä unia. Normaalisti
nukun niin, että en muista uniani. Minulle on myyty kesämökkiä, olen
ollut kalassa ja viime yönä Alastalo selitti lepakosta jonka oli nähnyt
(hymiö). Minä kuuntelin kiltisti.
maanantai, 13. marraskuu 2006
Kommentit