Huomenta,

Eilen oli pakko käydä hakemassa aikaa matkakorttiin. Tämän vuoden pyöräilyt taitavat olla nyt tehty. Ainakin muutaman päivän eteenpäin näyttävät sääennusteet lupaavaa kylmää, lunta ja liukkaita.

Salilla vedin oikein kunnon rääkkitreenin. Huonon sään takia salilla oli vähemmän porukkaa, mutta melkein taas niistä laitteista tapeltiin (hymiö) vaikka hilavitkuttimia oli vapaana niin piti just saada se missä toinen oli. Välillä heitettiin sellaisia katseita; sä voisit kyllä jo lähteä siitä (hymiö). Ainoa harmin paikka on se, että salin sauna on nyt rempassa. No viikon päästä pitäisi päästä uuteen saunaan. Respan tätiä nauratti, kun minulla hikikarpalot valuivat. Ehkä se ei nyt mennyt sillä aerobisella puolella, mutta hyvää teki pinnistää, paukuttaa itsensä äärirajoille.

Kikatusmaratoni ystävän kanssa kruunasi illan. Sanoinkin hänelle, että oli ehdottomasti parhautta koko päivässä. Oli kuulemma posket kipeät toisessakin päässä ja oli terapeuttista nauraa.

Nukahdin vesisateen ropinaan ja tällä kertaa nukkumatti oli armollinen jälleen. Nukuin todella hyvin jos verrataan huonoihin öihin. Heräilin, mutta nukahdin siinä samassa uudelleen. Muistan ajatelleeni viimeiseksi kun sateen ropinaa kuuntelin, että onneksi nyt ei tarvi olla tuolla ulkona. Saan olla täällä lämpimässä, peiton alla.

Nyt ulkona tuntuu satelevan jälleen. Taitaa aamuinen ulkoilu jäädä vähiin, mikä on harmi. En lähde kunnolla käyntiin jos ulkoilu jää vähälle aamusta. Aamupäivä menee kahvin lipittelyksi. Jospa vettä ei sataisi ja voisin vaikka osan matkaa kävellä.

Ai niin uudet kengät on mahtavat. Eilen joutuivat testiin. Kyllä ne kestävät vettä, aivan kuten mainos sanoi. Ainoa "hassuus" niissä on se, että ne kumisevat kun menet rappuja alaspäin.

Mutta nyt täytyy kiirehtiä. Hyvää keskiviikkoa ja marraskuuta.