Huomenta,

Aurinko paistelee. Aamulla mietin taas sitä kameran pakkaamista kassiin, mutta sinne se jäi pöydälle. Olisi taas saanut melko upeita kuvia taivaanrannasta... toinen kerta sitten. Päätin reippailla töihin. Puolet julkisella ja toinen puolet kävellen. Olin ajoissa liikenteessä, joten kävely töihin onnistui. Kyllä se tekee terää, kun on aamusta hetken ulkona. Tänään taitaa olla rauhallinen päivä, joten se menee vaikka kepin nenässä.

188927.jpg

Tässä oli tämä toinen kyltti (hymiö) mistä mainitsin Hallattarelle tuolla kommenttilaatikossa.

Olen muistellut sitä yhtä hymyä. Vieläkin se saa hymyilemään ja hyvälle tuulelle. Pitää muistella sitä useammin.

Kiellän, että radio soittaa Kasevaa keskellä päivää. Ei saa tuollalailla puskan takaa laittaa noin surullista musiikkia keskelle päivää. Se pitää olla sellaista iloista ja letkeää menoa. Eilen meinasin alkaa pillittään tässä omalla paikalla kun Kasevaa tuli. Siis ei sitä enää. Onnenpäivän tunnaria saa soittaa. Tästä tulee hyvälle tuulelle. Tää oli lapsuuden suosikkiohjelma. Isän kainalossa katselin Onnenpäivää ja Fonzie oli kova tyyppi. Isä luki mulle tekstityksen. Toinen minkä muistan on Muppet show lauantaisin. Sekin oli sellainen mitä katseltiin isän kanssa. Hipi-iskä luki tekstit mulle.

Eilen kavelin vaatevarastoja ja sieltäpä löytyi sopiva talvi-/välivuodenaikatakki juuri näille pakkasille. Olin unohtanut koko takin. No nyt käytössä ja paksummat takit jätetään kylmemmille ilmoille. Iltaisin paleltaa ihan kamalasti. Eilenkin tärisin peiton alla. Pitää varmaan kaivaa mun flanelipyjama kaapista.

Viimeistä arkipäivää viedään. Tänään pitää suunnitella se viikonlopun ruoka ja käydä kaupassa.