Kävin juuri laulamassa kauneimmat joululaulut. Se aina tuo joulun vaikka ilma olisi mitä.

Vesisateessa ja tuulessa kävelin kirkolle. Toinen kenkä ihan selvästi valskasi ja sukka kastui. Kirkko oli jo melkein täynnä ja otin tarkoituksella paikan reunasta. Mutta ennen istumista kävin sytyttämässä kynttilän. Se on tullut tavaksi. Joka kerta kun menen laulamaan joululauluja, käyn sytyttämässä kynttilän ja lähetän lämpimät ajatukset kaikille rakkaille.

Ensimmäisenä lauloimme "En etsi valtaa, loistoa". En tiedä oliko se urut vai vain muuten herkillä oleva mieli ja kyyneleet kihahtivat silmiin. Sain kuitenkin itseni rauhoitettua ja lauloin toisten mukana. Kanttorin laulaessa yksinään, katselin kynttilöitä ja imin itseeni joulua ja rauhaa.

Marika; kun Konsta Jylhän joululaulu tuli, tuli itkukin. Kuulin kuinka ihmiset huokailivat kun kuulivat juontajan sanovan, että seuraavaksi lauletaan numero 17. En ollut ainoa kyynelsilmin... tai sitten suurin osa halusi kuunella kun kanttori laulaa. Viimeiseen säkeistöön pääsin hetkeksi mukaan, ääni vavisten.

Kaunista joulunalus aikaa sinulle. Vie maailmaan kauneutta, sillä jokainen meistä on kaunis omalla paikallan. Näin sanoi juontaja. Se oli hyvin sanottu se.