Viikonloppu on mennyt rauhallisesti, itseäni kuunnellen ja vain nauttien vapaapäivistä.

Lauantaiaamuna naapurin vieraat poistuivat hieman äänekkäästi ja herättivät minut 5.20 aamulla, mutta onneksi nukahdin vielä uudelleen.

Aamun otin rauhallisesti ja tuumasin, että puistelen matot. Pieni pakkanen ja rapsakka keli: mikäs siinä oli mattoja paukutella.

Kaupasta piti käydä etsimässä lamppuja. Minun olkkarin lamppu tarvitsee erikoislamppuja ja pitää myöntää, että en tullut ajatelleeksi, kun tuota ostin, että lamput voivat olla vähän hakusessa kun ne palaa, mutta onneksi yhden isomman tavaratalon valikoimassa oli oikeita lamppuja. Tosin en uskaltanut ostaa kuin yhden, koska en ollut ihan varma, että oli oikeaa kaliberia. Täytyy käydä hakemassa pari vielä lisää maanantaina. Kaupasta piti ostaa kukkamultaa, mutta unohdin. Muistin vasta kun olin jo kotimatkalla. Päätinkin, että mullanvaihto jää nyt johonkin toiseen kertaan.

Ulkona oli aivan ihana ilma, joten päätin, että lähden rakkaaseen puistoon lenkille. Kameran otin mukaan, mutta valitettavasti ilmeisesti tuo pakkanen söi hieman akkua ja en saanut kuin muutaman kuvan.
353615.jpg

Se vanha pesukone jota kuvasin jo itsenäisyyspäivän yhä makaa köllöttelee puiston polun varressa.
353608.jpg
Nyt se on tosin kaadettu, kansi revitty ja rumpukin näyttää olevan irrallaan. Hylätty, unohdettu.

Tämä pieni puro jaksaa aina pulputtaa vettä. Yllättävän kova kohina siitä lähtee.
353611.jpg
Pieni mutta voimakas.

Siellä auringonpaisteessa kävellessä tuntui taas kuinka pahaa oloa jäi matkan varrelle. Tuo metsä ja puisto on minulle paikka, jossa parannan kaikki kipuni. Metsän vihreä syli kun ei sulje ketään pois vaan on aina lohduttava paikka. Kahden tunnin kävely teki ihmeitä ja palasin mieli seestyneenä. Tänään aion taas käydä kävelemässä siellä samalla miettien asioita.

Hemmottelin itseäni Indian Summer suolakylvyllä. Kylpysuolaan oli laitettu mandariiniöljyä. Ilta menikin rauhallisissa puitteissa. Kahden keikka piti katsoa. Josef on kyllä kova jätkä.

Ihanaa sunnuntaita.