Tänään päätin käydä nauttimassa auringosta ja luonnosta enkä mennyt salille.

Sirkuksessa oli taas outoa häslinkiä... mutta se ei ole mitään uutta. Kaikki kun jätetään viime tippaan. Mutta se siitä ja sen kestävyydestä.

Ulkona oli kuuma pyöräillä. Aamusta tarvitsee kuitenkin vaatetta ja iltapäivällä on liikaa päällä. Viiletin takki auki pyörätietä tuulen pyöriessä ympärillä. Välillä vastatuuli oli kova, mutta kotiin päästiin.

Lähdin hieman eri poluille lenkille. Puistossa näin Taiji esityksen ja olin lumoontunut liikkeistä. Hitaat liikkeet opettajan käskyjen mukaan. Se harmonia. Tällä ryhmällä oli punaiset viuhkat käsissään ja välillä kuului BANG, kun viuka aukesi. Niin uskomattoman kaunista. Muut ulkoilijat pysähtyivät katsomaan. Tuo kohta puistossa on Taiji harrastajien suosiossa. Pitänee mennä toisenkin kerran katsomaan. Pitäisiköhän tuo ottaa uudeksi harrastukseksi... ei taida vain tälläisestä höpsiäisestä olla koko hommaan.

Puisto oli täynnä ihmisiä. Joku oli piknikillä, joku hengali kavereiden kanssa, joku istui puiston penkillä lukemassa kirjaa, pyöräilijä piti pienen tauon puiston ruohikossa köllöttäen ja vettä hörppien, joku oli jo uskaltaunut palvomaan aurinkoa.

Siinä ihmisten keskellä kävellessä tuumin jälleen juuriani. Olen kasvattanut tähän kaupunkiin juuret ja juuret ovat syvällä. Toisaalta nautin maaseudun rauhasta, puuhailusta puutarhassa ja varpaiden uittelusta laiturilta ja toisaalta nautin kaupungin sykkeestä, siitä että ympärillä tapahtuu ja saan olla osa sitä.