948077.jpg

Viikonloppu meni mukavasti. Tosin perjantaina teillä oli ruuhkaa ja matka joutui hieman hitaammin, mutta soittelin väliaikatietoja kotiin missä olin tulossa.

Lauantaina olin äidille autokuskina. Kävimme kaupungissa ja kävimme myös leipomosta hakeamassa leipää. Auto tuoksui ihanasti tuoreelle leivälle. Mukava oli käydä myös ostoksilla.

Sunnuntaina isä tarvitsi apua. Isä suunnittelee kahdeksankulmaista liiteriä ja on tehnyt siihen katton valmiiksi ja tarvitsi apua nostamisessa. Myöskin soutuvene laitettiin talviteloille.

Pepe menee kohta talvisäilytykseen isälle. Eilen kuuntelin säätiedotuksia; ensi viikolle luvattiin ensimmäisiä lumisateita... talvi on siis ihan oven takana.

Sunnuntaiangsti iski illalla. Uni ei meinannut tulla ja nukuin levottomasti. Toivottavasti sirkus on tänään rauhallinen.

Eilen ajellessa radiosta pyörähti vanha tuttu hitti, jonka mukana lauloin:


Iggy Pop - Real Wild Child