Tätä blogia ei enää taida lukea kuin Hallatar... (toivottavasti et mihinkään karkaa) Tosin kuka jaksaisi minun märinöitä kuunnella, mutta tämä on eräänlainen varoventtiili vaikka kaikkea ei voi kirjoittaa. Helpottaa kummasti tietää, että on paikka.

Pimeä vie voimia arjen pyörittämisestä. Välillä tuntuu seinät kaatuvan päälle ja itsensä kovin yksinäiseksi. Silloin sitä yrittää hakea itsensä ihmisten seuraan. Taidan olla aikamoinen energiavaras.

Halipulaisella Sukulaissielulla tämä irroitti itkut tänään:


Texas: I'll see it through