Hallatar haastoi seuraavaan meemiin:

Säännöt:
- Tässä on lueteltu 15 sanaa. Kirjoita jokaisen kohdalla, mitä lapsuuden/nuoruuden tapahtumia, asioita tai tunnelmia tulee kyseisestä sanasta mieleen.
- Jos juuri siitä sanasta ei tule mieleen mitään, niin kerro jostain siihen läheisesti liittyvästä asiasta.
- Saa kertoa useampiakin asioita, jos sanasta muistuu mieleen paljon juttuja.
- Lopuksi: keksi luetteloon yksi sana lisää ja muistele siihenkin sanaan liittyviä lapsuuden tapahtumia.

1. Kampa

Kampa sanasta tulee mieleeni isä, ja kuinka hän piti takataskussaan kampaa (ruskea kampa jonka sai markalla). Takataskusta tulee mieleen oma lapsuus. En olisi millään jäänyt hoitoon aamuisin, mutta isäpä keksi keinon. Hän kertoi ottavansa minut mukaan takataskuunsa koko päiväksi. Niinpä joka aamu ennen hoitoon lähtöä isän piti kertoa kuinka olen hänen takataskussaan koko päivän. Tuo ajatus, että olin isän mukana auttoi "jaksamaan" hoidossa.

Kerran luin kuinka lapset suukottivat äidin tai isän kämmentä ja samoin teki saattaja. Tämä suukko laitettiin päiväksi taskuun, josta sen saattoi ikävän tullen kaivaa avuksi. Minusta tuo oli kaunis ajatus. Neuvoin kaverin lapsille eroahdistukseen. Kuulemma toimii.

2. Lintu

Mummi syötti mökillä talitinttejä kädestä. Hänellä oli halkaistuja pähkinöitä joita hän tarjosi tinteille. Talitintit jopa oppivat koputtamaan mökin oven ikkunaan saadakseen pähkinöitä.

3. Meri

Vesi on aina ollut rakas elemetti minulle. Meri on ollut hieman oudompi. Vuoden verran asuin "kuivalla" maalla jossa ei ollut järviäkään lähipiirissä ja kaipasin kovin veden ääntä. Nykysin asun merenrantakaupungissa ja meri ja meren äänet rauhoittavat. Ihanaa on kulkea merenrannassa hiekalla ja kuunnella merta.

4. Kitara

Joskus taisi joulupukki tuoda sellaisen pienen ukulele-kokoisen kitaran. Tosin soittaa en sillä osannut, mutta ilmakitaraa on tullut soitettua montakin kertaa. Muistan kun yläasteella musiikkitunnilla pääsimme soittamaan kitaraa ja opettelimme "Blowin in the wind", "As tears go by" ja "Syksyn sävel" kappaleita kitaralla. Osaisikohan sitä vielä sointuja. Musiikki on aina ollut tärkeää minulle.

5. Kello

Koska en vielä ekaluokalla osannut kovin hyvin kelloa, olivat kekseliäät vanhemmat keksineet hyvän keinon kuinka en myöhästy koulusta. Aamuisin herätyskello soi ja herätti minut. Keittiön pöydällä oli toinen herätyskello, joka soitti kun oli aika lähteä kouluun. Tämä siksi, että vanhemmat arvelivat, että saattaisin alkaa leikkimään yksin kotona ja unohtaa koko kouluun menon. Toimi erittäin hyvin.

Ensimmäisen rannekellon sain kun täytin seitsemän. Se oli kaunis punainen vedettävä rannekello, jossa oli kaunis punainen hihna.

6. Oksentaminen

Uimakoulussa uimahallissa minä höpsiäinen nielin kloorivettä ja sain oksennustaudin. Tauti äityi niin pahaksi, että koska kaikki pyrki ylös, lopetin juomisen. Jouduin keskussairaalaan tiputukseen, koska nestetasapaino oli vaarallisen alhaalla. Se oli ensimmäinen kerta kun jouduin olemaan pois kotoa. Vanhemmat odottivat sänkyni vieressä niin kauan että nukahdin ja hiipivät sitten autolle ja autoilivat kotiin. Sairaalassa ollessa sain Kettu Repolaisen - ihana pehmolelun joka oli tuki ja turva sairaalassa ollessa.

7. Mummo

Toinen mummoni kuoli 10 vuotta sitten. Hänet haudattiin samana päivänä kuin Prinsessa Diana. Hän oli juuri se mummo, jonka kädestä talitintit kävivät syömässä. Mummo osasi leipoa maailman parhaita Runebergin torttuja. Monesti istuimme katsomassa "Kauniita ja Rohkeita" yhdessä.

Toinen mummo asustelee tätä nykyä vanhustentalossa. Ihana isoäiti joka kärsii dementiasta. Unohtuu välillä omaan maailmaansa. Hän osasi kutoa kauniita lumihiutale lapasia. Muistan kuinka joka joulu sain häneltä kauniit puna-valkoiset lumihiutalelapaset.

8. Kirja

Kirjat ovat aina kuuluneet osana elämääni. Lapsena kuuluin kirjakerhoon, josta tuli aina joka kuukausi uusi satukirja. Äiti tilasi myös isot ja painavat (muistuttivat kovasti tietosanakirjoja kooltaan) satukirjat. Muistan kun sain oman kirjastokortin kun olin oppinut lukemaan. Se oli vaaleanpunainen ja siihen haettiin joka vuosi leima alalaitaan. Lapsuuden lainakirjoista vahvasti mieleen ovat jääneet kirjat "Möttönen ja Vehtaaja" ja Hiekkalan lapset -kirjasarja.

9. Pipo

Muistan että poropipo oli yhdessä välissä kaikkein rakkain pipo. Muistan kun sain kauniin itsetehdyn pipon lahjaksi josta tuli myöhemmin se kaikkein rakkain. Itkin karvaita kyyneliä, kun äiti pesi pipon liian kuumassa ja pipo kutistui pesussa ja en enää voinut pitää sitä.

10. Matematiikka

Matematiikasta geometriasta ja kemian laskukaavoista pidin, mutta sanallisia tehtäviä inhosin.

11. Metsä

Kodin vieressä oli pieni metsä, joka oli hieno paikka seikkailla. Metsässä oli iso lutakko jossa kerran mulasin (eli saapas hörppäsi vettä) ja äiti suuttui, kun saapas märkänä ja surkeana saavuin sisälle.

12. Ukkonen

Lapsesta saakka olen rakastanut ukonilmoja. Sisällä turvassa katselin ikkunasta luonnon mahtavaa näytelmää, suurella kunnioituksella ja tietyllä varovaisuudella. Äiti pelkäsi ukkosta ja monesti meni nukkumaan sen ajaksi. Myöskin mummo pelkäsi ukkosta. Monesti meni istumaan autoon kumisaappaat jalassa.

13. Hiukset

Halusin pienenä pitkät hiukset. Äiti antoi kasvattaa, mutta kun hiusten harjaaminen oli ainaista itkua takkujen vuoksi suostuin lyhyeen malliin. Yläasteella kasvatin jälleen hieman pidemmän tukan (polkkatukka), mutta lopulta kyllästyin kun oli kuuma ja tukka silmillä ja sen jälkeen on ollutkin melko lyhyt tukka.

14. Sisko/veli (valitse toinen)

Veli, Minulla on velipuoli joka on mahdottoman mukava vaikka lapsena aina tapeltiin ja isältä meni hermot. Kuulemma ensin oltiin pari päivää parhaat kaverit ja sitten veli alkoi kiusaamaan ja minä narisin ja kihisin kiukusta.

15. Ikkuna

Muistan istuneeni ikkunan vieressä odottamassa isää töistä. Äiti sanoi, että jotenkin tiesin koska kello oli niin paljon, että isä tuli töistä. Noin puolituntia ennen kuin kello tuli 16 minä hakeuduin ikkunan eteen odottamaan koska isä tulee töistä. Äiti kertoi, että aina kiljaisin "Isi tulee" kun näin isän ikkunasta ja sitten tulikin kiire ovelle vastaan.

16. Pelko

Muistan kuinka lapsena pelkäsin YLEN alkutunnuksen lintuja. Niissä oli jotain pelottavaa ja minun piti aina lähteä keittiöön siksi aikaa.


Toinen mitä pelkäsin pienenä oli pölynimuri. Rakastin lapsena kaikkia nappuloita ja tv:n nappulat olivat kovin mielenkiintoisia, joten rämpläsin niitä. Imuriakin napsin päältä ja pois. Kerran äiti imaisi imurin putkella sukkahousuistani kun istuin imurin päällä sammuttelemassa sitä ja sen jälkeen en enää rämplännyt imurin nappeja. Meillä olikin pitkän aikaa imuri tv:n edessä. Nimittäin en suostunut koskemaan telkkariin kun imuri jökötti telkkarin edessä.


Ehtisikö Marika vastaamaan tähän meemiin? Muutkin saavat ottaa tämän.