Reilu viikko on taas vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Tuntuu, että syyskuussa minun tunnit eivät tahdo riittää mihinkään. Illasta on pakko venyttää päivää, koska päivä töissä tuntuu menevän kamalalla vauhdilla. Uusi ohjelma ei edelleenkään toimi kuten pitäisi. Olemme kaaoksessa. Syy; herra isoherra haluaa, että käytämme tätä ohjelmaa ja se aiheuttaa aivan valtavasti ylimääräistä työtä. Olemme kaikki vatsahaavan partaalla ja hiukset harmaantuu. Pomoni kävi toimistossani perjantaina puhumassa. Sanoi, että hänelle pitää heti ilmoittaa jos asiat menevät ylipääsemättömäksi ja väsyn työtaakan alla. Sanoin, että ei minulla ole mitään työtä vastaan, mutta ohjelman toimimattomuus harmittaa suuresti, koska en pysty parhaimpaani.
Minut lähetettiin viime viikolla työmatkalle ulkomaille. Se tiesi aikaista aamua minulle. Heräsin klo 3 aamulla ja 3.30 isä ja äiti lähtivät viemään minua lentokentälle. Siunatut vanhemmat. Matkustin ja nautin taas siitä vapauden tunteesta minkä matkalippu, passi ja kuhiseva lentokenttä tarjoaa. Pääsin taas tarkkailemaan ihmisiä ja miten he toimivat tilanteissa. Lentokoneessa katselin kun venäläispoika yritti iskeä tyttöjä. Tytöt kyllästyivät ja alkoivat julmasti nukkumaan. Poika yritti kovasti tarjota käyntikorttiaan tytöille.
Oma lentoni myöhästyi, mutta onneksi olin vasta menossa iltapäivällä koulutukseen joten tiesin, että ehdin kyllä ajoissa perille. Ainoa harmi oli se, että minulle oli varattu auto hakemaan lentokentältä. Yritin soittaa matkapuhelimella, mutta numero oli kirjoitettu tietenkin niin, että en edes tajunnut siitä puuttuvan suuntanumeroa. Hätä keinot keksii ja menin Information tiskille kyselemään, että onko minulle jätetty esim. viestiä. Ystävällinen rouva kertoi, että he eivät ota viestejä vastaan, mutta kysyi minkä niminen taksiyhtiö hoitaa kuljetuksen. Näytin, että tässä olisi nimi. Hän otti puhelimen ja soitti. Kertoi, että kuski on juuri tulossa kentälle hakemaan minua ja pyysi odottamaan Informatiotiskin lähettyvillä jotta kuski löytää minut. Kun kysyin, että mitä olen velkaa puhelinsoitosta sanoi hän, että ei mitään. Aivan ihana rouva!
Tapasin mukavia ihmisiä ja tuntuikin, että vietin päiväni suurimmalta osalta lentokentillä. Ihanat uudet ystävät Espanjasta pelastivat pulasta kun en muistanut luottokorttini PIN lukua ja en saanut ruokaa kentällä. Ostiviat kupin kahvia ja leivän. Sanoin, että ei tarvitse, koska pussissa oli toinen kortti jolla saisin rahaa seinästä. Myöhemmin tajusin, että soitanpa kotiin ja pyydän äitiä katsomaan tunnuslukuni. Kirjoitin luvun käteeni... Mahdoin näyttää hassulta kun vilkuilin käteeni tehdessä ostoksia.
Nyt pitäisi aloittaa olohuoneen ikkunan pesu ja pestä myös parvekelasit. Iltapäivällä voisi ajatella pitkää kävelylenkkiä. Se taitaisi olla kaikkein parasta tähän stressiin.
Mielessä on ollut vaikka mitä mistä kirjoittaa, mutta aika ei yksinkertaisesti riitä. Iltaisin olen ollut väsynyt kun tulen töistä kotiin. Yksi hyvä puoli tässä stresseilyssä on. Olen laihtunut monta kiloa.
Rauhallista ja aurinkoista sunnuntaita.
Kommentit