Vuonna 2006 luetut kirjat
Uusin ylinnä:
Feel. Robbie Williamsin tarina: Heath, Chris Kirjan takakannessa sanottiin, että voit lukea, millaista on elämä 2000-luvun supertähtenä. Kirja poukkoili kovin ja sitä oli hieman hakala lukea. Yleensä pidän elämänkertakirjoista. Yksi asia kävi hyvin selville kirjasta. Robbie on yksinäinen ja kuuluisuus aiheuttaa omat ongelmansa. Olisin ehkä pitänyt kirjasta enemmän jos se ei olisi poukkoillut niin paljoa. Välillä oli historiaa ja sitten oltiinkin taas nykyhetkessä.
Kettusen paluu: Ihmisen käsikirja: Kajo, Markus Vaikka kirja tuppasi nukuttamaan oli se taattua Kajo-laatua. Kirjassa kerrotaan humoristisesti ihmisen historiasta, ihmisen käytöstä yms. Erityisesti huvitti Kajon huomiot miehistä ja naisista. Kirjasta selvisi myös piin 9 000 desimaalia.
Suomesta rakkaudella/From Finland With Love: Schatz, Roman Hulvatonta tekstiä Suomesta ja suomalaisista. Roman kertoo näkemäänsä ja kokemaansa Suomesta ja suomalaisista.
Kohtalo kuljettaa: Roberts, Nora Silmiini osui teksti, että kirja alkaa Suomesta, joten kirja oli otettava heti mukaan kirjastosta. Kirja kertoo Tia Marshista, joka on erikoistunut antiikin mytologiaan. Voisi sanoa, että hän on hieman luulosairas. Kirjassa aloitetaan Suomesta ja Helsingistä ja matka jatkuu Irlannin ja Puolan kautta Amerikkaan ja sitoo 3 ihmisen kohtalot yhteen.
Rakasta minua hiukan!: Polva, Anni Pitkästä aikaa luin Anni Polvaa ja tämä oli aivan ihana kirja. Tämä on Anni Polvan ensimmäinen kirja. Kirja kertoo sota-ajan Suomesta ja sanavalmiista tytöstä, joka lähtee maaseudulle töihin kesäksi ja joutuu monenlaisiin kommelluksiin.

Kirjasuositus: Kettusen Kootut: Kajo, Markus Jos pidät Markus Kajon tyylisestä huumorista tämä on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. Sain kirjan joululahjaksi ja se piti lukea melkein yötä myöden loppuun. Harva kirja on kirvoittanut äänekkään naurun. Tämä kirja onnistui siinä. Kirja koostuu sivun kahden pakinoista. Ehdoton helmi :)