Ihanissa naisissa oli kysymys, kuinka suututaan ja käsitellään suuttumusta ja anteeksipyytämistä. Itselläni (ainakin omasta mielestä) on melko pitkä pinna, mutta kun tarpeeksi kauan venyttää niin sitten napsahtaa. Kun suutun, loukkaannun tulee ensimmäisenä itku vaikka yritänkin taistella sitä vastaan. Pihisen kiukusta ja kyyneleet valuvat. Joskus olisi niin hienoa olla niin cool ja näyttää, että ei tässä mitään. Se ei onnistu minulta.

Toinen mitä teen on huudan ja saatan paiskoa ovia. Siinä samassa kun kiukku on päässyt ulos, tulee valtavan hyvä mieli ja kaikki on purkautunut, mutta myös samalla tulee häpeä, että pillastuin ehkä vähän liikaa, joten pienen rauhoittumisen jälkeen pyydän anteeksi.

Olenko pitkävihainen? En, jos olen suuttunut ja raivonnut on vihani saavuttanut kulminointipisteensä ja se on siinä samassa ohi. Pyydän myös anteeksi.