jota siksi teen, että pimeän hetkellä äänet niin on sanoneet... vai miten sen Samuli Edelmannin biisi meni. Annalindan juttu toi paljon muistoja edellisestä työpaikasta.

Työpaikka oli määräaikainen. Pidin kovasti työstä ja nautin sen tarjoamista haasteista. Minä kun tuppaan uppoutua työhön kaksin käsin, kun sitä vain on. Tein jopa pitkää päivää parina iltana, että sain pomon matkaan oppaat. Sukulaissielu painoi töitä ja värväsin apulaisia päivät oli ympäripyöreitä sinä yhtenä viikkona, mutta nautin suunnattomasti. Haastetta, ongelmia ratkottavaksi ja se uskomaton onnistumisen tunne, kun tietää ratkaisseen jutun ja homma rullaa. Pomo oli laittanut merkille heittäytymisen työhön tosin ei maininnut siitä vielä siinä vaiheessa mitään. (työ ei ollut kyllä mitään ydinfysiikkaa, mutta haastavaa).

Arvatkaapa kuinka sydämeni hypähti kurkkuun kun pomo sanoi; "Sukulaissielu, voisitko tulla huoneeseni?" Olin aivan varma, että nyt on tapahtunut moka. Varmaan pomo huomasi ilmeestä, että odotin huutoja. Hän sanoi, että on huomannut työpanokseni ja on aika korottaa palkkaani. Minä siinä sopersin kiitosta ja palasin työpaikalleni jatkamaan aherrusta. Ei mennyt kovinkaan pitkää aikaa kun samainen puhe käytiin jälleen kerran. Kertaakaan ei tarvinnut itse mennä pyytämään palkankorotusta vaan se tuli kuin manulle illallinen. Tuntui kovin hyvältä, että Sukulaissielun piiperrykset oli huomattu.

Siinä työn edetessä aloin miettiä, että minkähän takia tämä juttu tehdään näin. Selvittelin asiaa ja selvisi, että maksoimme turhasta. Kerroin pomolle, että voimme säästää muutamassa asiassa aika paljonkin. Hän oli selvästi mielissään, että en vain tehnyt työtä vaan säästin rahaakin.

Tuli suvantovaihe hommiin. Keksimällä keksin hommia. Meillä oli avokonttori; toimistossa oli aivan hiljaista kun pompahdin ylös ja sanoin "Antakaa mulle hommia, minä tuun täihin täällä kun ei ole mitään tekemistä." Äkkiäkös niitä hommia löytyi ja taas hommat sujuivat.

Määräaikainen sopimus loppui ja minulla oli uusi työpaikka jo valmiina. Minun ihana työporukka järjesti uskomattoman ihanat läksiäiset. Ensin aloitettiin luotopolulla. Samoiltiin metsissä ja sen jälkeen oli sauna. Sain läksiäislahjoja ja puheitakin pidettiin. Iso pomo piti ensin puheen. Sitten tuli toinen pomo jonka oikeana kätenä olin ollut koko ajan. Hän puhui niin kauniisti minusta, että en muuta voinut kun itkeä. "Sukulaissielu, minä toivon, että minun lapset voisivat oppia sinulta sinun työmoraalin. Sen mitä teet, teet kunnolla, haastat itsesi ja työsi. Haluaisin, että omat lapseni oppisivat tuon. Heti kun meillä avautuu paikka niin sinä olet ensimmäinen jolle soitetaan siitä, sillä me haluamme sinut takaisin."

Valitettavasti hän teki ratkaisun, joka oli lopullinen.

Nykyisin... niin noh... se on oma tarinansa. Kunpa vain uskaltaisin kirjoittaa.