Hymy ei maksa mitään, mutta antaa paljon.
Se rikastuttaa häntä, joka sen saa,
muttei tee antajaansakaan köyhemmäksi.
Se kestää vain hetken,
mutta joskus sen muisto säilyy ikuisesti.
Kukaan ei ole niin rikas ja vaikutusvaltainen,
että pystyisi tulemaan toimeen ilman sitä,
eikä kukaan niin köyhä, ettei se häntä rikastuttaisi.
Hymy luo onnea kotiin,
hyvää tahtoa liike-elämään ja on ystävyyden tunnus.
Se tuo levon väsyneille, iloa lannistuneille,
auringon paisteen murheellisille ja on paras vastamyrkky huoliin.
Siitä huolimatta sitä ei voi ostaa, kerjätä, lainata tai varastaa,
sillä toisinaan sillä ei ole mitään arvoa kenellekään kuin poisannettuna.
Jotkut ihmiset ovat liian väsyneitä hymyilläkseen.
Hymyile sitä heille. Sillä ei kukaan niin suuresti hymyä tarvitse,
kuin hän, joka ei itse enää jaksa hymyillä.
Yhden hymyn muisto on säilynyt minulla. Tämä juttu liittyy tuohon aamuiseen kirjoitukseen. Olin siis kahden koulukaverini kanssa Lontoossa ja viimeisenä iltana lähdimme hostellin läheiseen pubiin vielä nauttimaan suurkaupungin elämästä. Minä taisin olla kaikista väsynein porukasta. Mieli jo askarteli seuraavassa päivässä ja kuinka selviäisimme lentokentälle. Laskeskelin kuinka kauan matka matrolla Heathrow'n kentälle veisi yms. Lupauduin lähteämään mukaan. Astumme täyteen pubiin. Mieleni askarteli yhä logistiikan parissa ja mietin, että muistinhan kaikki. Kaverit hävisivät baaritiskille tilaamaan. Yhtäkkiä minulle tulee tunne, että minua tuijotetaan. Kuka? Katselen ympärille ja biljardipöydän ääressä pubin toisella puolella on poikajoukko pelaamassa. Yksi (aikas kivannäköinen tyyppi) tuijottaa minua. Taisinpa tehdä sen tyypillisen elokuvamaisen vilkaisun sivuille, että minuako sinä katsot. Poika laittoi köön pois, laittoi etusormensa suupieliin ja nosti suunsa hymyyn. Hymyilin takaisin ja hän näytti peukkua :) Hän siis sai minut hymyilemään. Olin ilmeisesti kuin maani myynyt :) kun mietin seuraavaa päivää. Sanaakaan emme koskaan vaihtaneet, mutta sen hymyn muisto on säilynyt kymmenen vuotta. Se muisto saa minut vieläkin hymyilemään.
Se rikastuttaa häntä, joka sen saa,
muttei tee antajaansakaan köyhemmäksi.
Se kestää vain hetken,
mutta joskus sen muisto säilyy ikuisesti.
Kukaan ei ole niin rikas ja vaikutusvaltainen,
että pystyisi tulemaan toimeen ilman sitä,
eikä kukaan niin köyhä, ettei se häntä rikastuttaisi.
Hymy luo onnea kotiin,
hyvää tahtoa liike-elämään ja on ystävyyden tunnus.
Se tuo levon väsyneille, iloa lannistuneille,
auringon paisteen murheellisille ja on paras vastamyrkky huoliin.
Siitä huolimatta sitä ei voi ostaa, kerjätä, lainata tai varastaa,
sillä toisinaan sillä ei ole mitään arvoa kenellekään kuin poisannettuna.
Jotkut ihmiset ovat liian väsyneitä hymyilläkseen.
Hymyile sitä heille. Sillä ei kukaan niin suuresti hymyä tarvitse,
kuin hän, joka ei itse enää jaksa hymyillä.
Yhden hymyn muisto on säilynyt minulla. Tämä juttu liittyy tuohon aamuiseen kirjoitukseen. Olin siis kahden koulukaverini kanssa Lontoossa ja viimeisenä iltana lähdimme hostellin läheiseen pubiin vielä nauttimaan suurkaupungin elämästä. Minä taisin olla kaikista väsynein porukasta. Mieli jo askarteli seuraavassa päivässä ja kuinka selviäisimme lentokentälle. Laskeskelin kuinka kauan matka matrolla Heathrow'n kentälle veisi yms. Lupauduin lähteämään mukaan. Astumme täyteen pubiin. Mieleni askarteli yhä logistiikan parissa ja mietin, että muistinhan kaikki. Kaverit hävisivät baaritiskille tilaamaan. Yhtäkkiä minulle tulee tunne, että minua tuijotetaan. Kuka? Katselen ympärille ja biljardipöydän ääressä pubin toisella puolella on poikajoukko pelaamassa. Yksi (aikas kivannäköinen tyyppi) tuijottaa minua. Taisinpa tehdä sen tyypillisen elokuvamaisen vilkaisun sivuille, että minuako sinä katsot. Poika laittoi köön pois, laittoi etusormensa suupieliin ja nosti suunsa hymyyn. Hymyilin takaisin ja hän näytti peukkua :) Hän siis sai minut hymyilemään. Olin ilmeisesti kuin maani myynyt :) kun mietin seuraavaa päivää. Sanaakaan emme koskaan vaihtaneet, mutta sen hymyn muisto on säilynyt kymmenen vuotta. Se muisto saa minut vieläkin hymyilemään.
Kommentit