Nyt on ihan pakko kirjoittaa, että et luule, että en tee muuta kuin itken. Nimittäin ulkona oli aivan ihana ilma. Minä harrastin kerrospukeutumista ihan kaiken varalta (syysflunssaa tässä ei nyt tarvita ja vanha sanontahan menee; "Ei lämmin luita riko.").

Ulkona oli ihanan valoisaa. Jos tämä pimeys jäisikin tähän niin kyllähän mä tän pimeän ajan jaksaisin vaikka seipään nenässä. Ulkona oli myös kuivaa. Tää on just sellainen syksysää joka saa ihan hyvälle tuulelle.

Puisto oli täynnä kastanjanlehtiä. Sisäinen lapsi ihasteli kahinaa, värejä ja kuinka paljon niitä lehtiä oli maassa. Olis tehnyt mieli laittaa pyörä parkkiin ja mennä keräämään lehtiä ja vähän hyppiä niissä kasoissa (tiedän mä oon ihan pimee (hymiö)).

Katuvalot sammuivat alkumatkasta. Se tarkoitti, että kohta alkaa päivä kajastaan. Niinhän se teki. Taivaanrannassa oli aivan uskomaton aamurusko. Kauniit värit. Taas olisi tehnyt mieli pysäyttää pyörä ja jäädä vain ihastelemaan. Välillä pyöräilyn lomasta vilkuilin väriloistoa. Harmitti taas, että kamera oli kotona pöydällä... tosin mun kuvista olis varmaan tullut jotain ihan muuta.

Eilen ihalin iltaruskoa. Kauniit keltaiset värit maalasivat taivaanrannan keltaisellaan.

Mutta nyt täytyy kiirehtiä tämän päivän hommiin.

Edit;

Mulle tuli hiksa siinä pyöräillessä. Välillä vastatuuli oli ihan hirveä. Sain vintata pyörällä ihan tosissaan. Olisittepa nähneet mun tukan kun otin pipon pois päästä. Oli kuin pyryharakka. Nyt se on jotenkin asettunut uomiin.

Ulkona on jälleen harmaata, tuulee ja taitaa kohta jotain sadellakin, mutta mä lupaan yrittää että se ei masenna. Perkule en anna sen masentaa.