Pitkän aikaa minusta on tuntunut, että menen käsijarru päällä. Olli sanoi omassa blogissaan sen hyvin. Menen käsijarru päällä ja silti ryskyy. Minä tarvin valoa. Kaikki pienetkin asiat tuntuvat megalomaanisen isolta ja ärsyttäviltä. Kaksi viikkoa tarvitsisi jaksaa... tai ehkä vähän enemmän. Neljän viikon päästä ollaan tässä samassa valomäärässä kuin nyt.

Eilen sain jostain kimmokkeen ja laitoin hihat heilumaan ja koppasin matot kainaloon kotiin päästyä. Kiikutin ne mattotelineelle ja annoin palaa. Hakkasin matot kunnolla ja pyyhin lattiat. Olipa kiva tulla salilta puhtaaseen ja puhtaalta tuoksuvaan kotiin.

Kävin metsästämässä joululahjoja tänään. Muutama lahja oli helppo; valmiiksi mietitty, mutta suurin osa oli hämärän peitossa. Raivasin tietä ihmismassassa. Kolme tuntia jaksoin. Sitten oli pakko päästä pois, kotiin. Kahdelle ihmiselle vielä pitää ostaa jotain, mutta suurin osa tonttuasioista on nyt hoidettu. Huomenna metsästän puuttuvat ja sitten saa joululahjojen osto minun osalta. Hullua hommaa; tulee kuuma, joka paikassa tunnut olevan tiellä ja jonot on pitkät. Hallattarelle voin sanoa, että jossain vaiheessa hieman joulumieli pilkahti mielessä ja teki mieli hyräillä joululauluja.

Kaupungilla ollessa arvoin taas kerran; kävisinkö ulkona syömässä vai raahautuisinko kotiin jossa odotti valmis perunamuusi jääkaapissa. Yksin on tyhmää (ainakin minun mielestä) käydä syömässä joten päätin, että raahaudun kotiin ja teen pikaevästä.

Pyykkituvankin sain varattua ja suurin osa pyykistä on pesty... mutta mä alan olla kuallu (niin kuin yks poika selitti äidilleen; "Mä tiedän mikä on lämpöhalvaus. Se on melkein kun olis kuallu). Mun piti tehdä niitä joulukorttejakin vielä, mutta nyt taitaa olla virta niin vähissä ja pinnakin sen verran kireällä, että taitaa jäädä huomiseen tai ainakin hetki pitää saada vaan istua. Joku kun hierois mun jalkoja just nyt. Joku kun tulis ja halais mua just nyt.

Hitto se pyykki... Nyt pitää mennä.