Heipä hei,

Reissulta palattu ehjänä, oppineena ja akkuja ladanneena.

Matkasta selvisin suht kunnialla vaikka perjantain ruuhkaliikenne oli aivan kamala. Opinpa radiota kuunnellen taas jotain uutta. Pari viikkoa sitten kerroin risteykseen maalatuista ruudukoista, jotka tarkoittavat autoilijoille ym. kulkijoille mikä alue tulee jättää vapaaksi valojen vaihtumisen aikaan, jotta liikenne sujuisi. Sävelradiossa tulee perjantaisin ja sunnuntaisin Salovaaran liikennetiimi -ohjelma, jossa puhuttiin, että jos poliisi saa sinut kiinni siitä että seisot tällä ruudutetulla alueella (valot sinulle punaiset) niin siitä ei kuulemma selviä rikesakolla. Aion uskoa Perttiä ja en yritä kokeilla.

Hiljainen sade oli seurana koko matkan. Radio soitteli ihanaa musiikkia ja minä lauloin mukana. Matka menee aina laulaen hieman nopeammin. Soitti ihania vanhoja suosikkeja jotka toivat paljon muistoja mieleen; liikuttivat ja toivat pienen kaihon.

Kun pääsin rauhallisemmille seuduille, oli mukava seurata, että tutuilla pelloilla oli sato korjattu. Näinpä kaksi hirveä pellolla syömässä. Suunnittelin, että pysähdyn ja käyn nappaamassa kuvan tai kaksi, mutta siinä kohden auton pysäyttäminen olisi tuonut vain harmia ja vaaratilanteita, joten jatkoin matkaa hieman harmitellen, että hyvä mahdollisuus jäi nyt käyttämättä. No joku toinen kerta sitten.

Kun kotikoti alkoi lähestyä ja tutut mutkat tiessä, mäet ja järvet vaihtuivat läikähti sydämessä ja sielussa. Tässä se oli; sieluni maisema ja juuret. Oli ihanaa palata kotiin vaikka vain käymään. Huokailin kuinka kaunista oli.

Yöllä kuuntelin kun sade ja tuuli puhisi nurkissa. Oli pimeä syksyinen yö. Kaunista...

Hieman haikeutta tunsin kun tänään ajelin takaisin, mutta tuossa kaupassa käydessä tunsin myös sen, että olen kasvattanut juuret myös tänne. Tämä kaupunki tuntuu kodilta vaikka välillä hieman ahdistaa.

Mutta nyt... nyt sitä on mentävä nukkumaan. Huomenna maksan velkaa tästä illasta.
Hyvää yötä ja kauniita unia.