Eilen huomasin, että vanha uskollinen kännykkä alkaa vedellä viimeisiä.
Kuoresta lähti iso pala irti ja simpukkapuhelimen sarana loksui jo
siihen malliin, että epäilin puhelimen katkeavan minä hetkenä hyvänsä.
Simpukan kansi aukesi oudosti ja jäi välillä jumiin. Tietenkin puhelin
teki joskus omituisuuksia kuten sen, että huusi soittajan korvaan
kimeää piip ääntä. Buuttaaminen auttoi siihen vaivaan.
Päätin, että ostan uuden pöpöttimen. Illalla marssin puhelinkauppaan ja
jonotin kiltisti vuoroani. Jonotusta kesti puolituntia. Minua palveli
ihana tyttö. Ensimmäisenä sanoi pahoittelut, että jouduin odottamaan.
Sanoin, että ei mitään hätää. Tiesin, että aika oli huono (myöhemmin
olisi ollut varmasti rauhallisempaa). Tuolla anteeksipyynnöllä hän
korjasi kauppansa imagoa hurjasti.
Nyt on uusi puhelin.
Sanoin, että en tarvitse puhelimeen muuta kuin, että sillä pystyy
soittamaan, vastaamaan ja laittamaan tekstiviestejä joten selvisin
kaupasta suht halvalla. Simpukkapuhelimen halusin jotta taskuni ei
soittele kenellekään.
Ilta menikin leikkiessä uudella lelulla. Tosin isäni sanoi, että
puhelin kaikui oudosti, kun hän soitti. Lapsuudenystävä sanoi, että
pelaa ihan hyvin ja hän kuuli minua ihan hyvin.
Viime yönä tuli nukuttua hieman paremmin. Möröt hieman kiusasivat
yöllä, mutta positiivisilla ajatuksilla olin uudelleen unessa. Nyt
nimittäin kaikkein parasta on juuri se, että nukun. Kerään voimia.
keskiviikko, 7. toukokuu 2008
Kommentit