Monta päivää olen miettinyt mitä kirjoittaisin tänne. Nämä aamut tahtovat olla yhtä takkuamista; väsyttää, mutta kokeillaan saisinko kerättyä kaikki palaset tänne mitkä ovat mielessä pyörineet.

Pimeys; Tämä aika vuodesta vie uskomattoman paljon voimia. Sarastevalosta on hieman apua tähän kaamosväsymykseen. Mukavampi herätä kun on vähän valoa purnukassa. Iltaisin torkun sohvalla. Toissa iltana nukahdin tv eteen. Pimeydessä on jotain todella voimallista jota on hetkittäin vaikea kestää. Onneksi aamuiset pyöräilyt sirkukseen piristävät hieman aamua.

Kauhukseni olen katsellut että ihmisiä tulee aamun pimeydessä vastaan pyörällä ilman valoja, ei ole minkäänlaisia heijastimia ja vauhti on hirvittävä. Joiltakin saattaa puuttua myös pyöräilykypärä. Eilen unohdin tosin itsekin kypärän hattuhyllylle kotiin. Ensimmäisissä liikennevaloissa ihmettelin kun pää tuntui oudolta. En enää ehtinyt palata, joten ajoin varovaisemmin. Maanantaina yksi autoilija oli ajaa päälle vaikka oli heijastiliivi ja valot. Tuli kolmion takaa vauhdilla risteykseen. Onneksi huomasin, että hänellä ei ollut aikomustakaan hiljentää vauhtia ja sain pyöräni pysähtymään. Varovasti siellä liikenteessä; olit jalkaisin, autolla, mopolla tai pyörällä.

Digiboksini teki lakon. Yöllä naksahti itsellään päälle ja sen jälkeen ei suostunut sammumaan ja näytössä näkyi outoja merkkejä. Onneksi takuuta oli vielä jäljellä ja eilen sain uuden nopeasti samasta paikasta mistä ostin edellisen. Nyt onneksi tuo virittäminen ei vienyt hermoja vaan parin piuhan yhdistäminen ja boksi oli valmis.

Kävin kurkkimassa auringonkukkia. Olivat niittäneet ne pois. Se on talvi ilmeisesti ovella.

Mutta nyt kello nakuttaa jo niin paljon, että pitää toivottaa kaikille hyvää päivää.

***Edit

Ylpeys käy lankeemuksen edellä; tänään mun pyörän valo (pattereilla toimiva) toimi juuri ensimmäiseen kuoppaan ja sen jälkeen ajoin pimeällä pyörällä. Mitä opimme tästä; pitäis pitää pienempää suuta.