Huomenta,

Ajattelinpa kirjoittaa muutaman rivin ennen työpäivän alkua (tosin se on jo alkanut, nyt tuli pikku tauko ennen kuin Posti-Pate käy).

Silmäkulma on edelleenkin hieman kipeä. Meikkaamiset jätin vain valokynään (piti saada sitä turvotusta vähän piiloon ja samoin mustat silmänaluset). Taidan käydä tänään työpäivän jälkeen apteeksissa kysymässä, että olisko heillä jotain tippoja tai salvaa tuohon silmäkulmaan.

Heijastinliivin kanssa kuljetaan. Olen huomannut, että autoilijat huomaavat hyvissä ajoin minut nyt. Kai kun loistan neonkeltaisessa heijastinliivissä kaivolta kotiin. Valokin on pyörässä aamuisella päällä. Tänään alkoi hymyilyttämään kun joku pyöräilijä käytti suunnistusvaloa pyörän valona... Hänellä oli siis otsalamppu kypärän alla. Siellä se valo poukkoili kun hän tulla viipotti. Viime syksynä näin aika makeet heijastimet yhdellä pyöräilijällä. Hänellä oli erivärisiä valoja housun puntussa ja hihan suussa. Ei kuitenkaan liikaa. Ei tullut sellaista joulukuusi meininkiä.

Torstaissa jo onneksi mennään. Alkaa jo tuntuun. Taisteluväsymys alkaa olla tosi asia. Jospa tänään saisin Flown ja siivoaisin purnukan. Mullahan olisi uudet verhotkin odottamassa... Pitäis pestä se akkuna ensin... Jospas minä jäisin odottamaan sitä flowta.

Ai niin... tuolla tilastoissa oli taas hauskoja hakuja. Pitää laittaa ennen kuin kuukausi loppuu.