Tässä on sattunut ja tapahtunut vaikka mitä. Vanha sirkus heittäytyi hankalaksi, mutta en aio hyväksyä sellaista käytöstä. Nyt sitten katsotaan miten käy. Uskovatko vai pitääkö mennä pidemmän kaavan kautta. Juttelin erään ex-pellen kanssa ja hänelle oli tehty aivan samoin. Minä koshadin. Nyt on reklamaatio vetämässä. Katsotaan miten siihen reagoidaan. Yöunet menivät yhdeksi yöksi. Nyt otetaan korkojen kanssa takaisin.

Uusi sirkus on aivan mahtava. Sanoinkin eilen vanhemmilleni, että en ole puhunut ikinä näin paljoa vanhassa sirkuksessa. Kaikki ovat tehneet oloni tervetulleeksi ja hyväksi. Apuakin saa ja tunnen kuuluvani sinne. Töihin on mukava mennä. Sitä en enää pitkään aikaan tuntenut vanhassa sirkuksessa. Eräänä aamuna tunsin syvää liikutusta kun ajelin töihin. Tunsin tulleeni perille. Viime kevättalvi oli kamalaa ja enää en olisi toista talvea jaksanut.

Tänään olin maalaamassa. Olipa harvinaisen rentouttavaa ja mukavaa puuhaa. Nautin hommasta ja laulelin radion mukana. Huomenna jatketaan, jos ilmat sallii.