Tiedättehän päiviä jolloin ei pitäisi lähteä mihinkään. Tänään oli minun sellainen päivä. Onneksi oli suojelusenkeli matkassa mukana.

Aamulla neljän aikaan unissani käännyin vasemmalle kyljelleni ja olkapää meinasi taas lähteä sijoiltaan. Tunsin kuinka se jo nousi omasta kolostaan. Nousin kiireesti istumaan ja olkapää humpsahti takaisin omalle paikalleen. Varovasti kokeilin kättäni. Kun se on sijoiltaan sen kyllä huomaa. Kättä ei voi liikuttaa ilman, että meinaa taju lähteä. Käsi pelasi aivan normaalisti. Joten hetken valvoin ja mietin, että arvaako sitä nukahtaa uudelleen. Nukuin kuitenkin.

Mökkimatkalla suojelusenkeli joutui tosi toimiin. Tiellä isot kasat loskaa. Eräässä kurvissa auto tuli vastaan ja väistin hieman reunempaan. Loska imaisi auton ja ajauduin väärälle kaistalle. Onneksi autoja ei tullut vastaan. Yritin muistella ohjetta "Ei jarrua vaan kytkin" No ensin muistin ohjeen, mutta jarruakin painoin ja auto teki kauniin piruetin tiellä ja päätyi pientareelle jossa oli melko syvä oja. Oli siinä ja siinä, että auto ei luisunut ojaan... ja pyörinyt katolle. Tiesin, että pitää soittaa vanhemmille. Kerroin olevani kunnossa, samoin auto, mutta ojassa ja ilman apua en pois pääse. Tiesin, että isä lähtee katsomaan ja samalla saan huudot. Isä kun huolestuu niin huoli ilmenee hänellä huutona.

Pientareella odottelin. Muutama auto pysähtyi ja kysyi, että olenko kunnossa ja onko apua tulossa. Kerroin, että kyllä on apua tulossa ja olen kunnossa.

Tuttu mies pysähtyi juuri samaan aikaan kuin isäkin ja kuten arvasin niin isä alkoi huutamaan... tai siis oli vihainen ja höpötti tilannenopeuksista. Tuttua miestä nauratti... Minä sanoin isälle, että kyllä minä nyt opin että elä enää saarnaa. Auto saatiin pois penkalta. Kädet hieman tärisivät kun jatkoin matkaa. Mökillä stressi purkautui itkuna.

Olen siis kunnossa, auto on kunnossa. Suojelusenkelille iso kiitos kun piti huolta tänään hössöstä.