Huhheli heijaa,

nyt alkaa jo pitkät työpäivät tuntua. Perjantai-iltana yksin töissä itkin (laskutuksen täti näki ja lohdutteli kun kävin hakemassa paperia jotta saan niistettyä nenäni). Tuntui, että kaikki meni mönkään. Työkavereiden takia jaksan ja yritän. Aion huomenna jutella pomon kanssa, että nyt alkaa olla takki tyhjä. Hän on kyllä aika uskomaton. Samoin toinen pomoni. Uskomattoman ihania ihmisiä kumpikin ja se luotto joka heillä on minuun.

Ranskalaiset vievät järjen... ne kun ei meinaa millään ymmärtää minua.

Tämä käännetään vielä voitoksi, jotenkin.
Onneksi sain nukuttua viime yönä kunnolla ja päivällä vielä pikku päikkärit.