Oi ja voi, ei paljoa auttanut tuo kellon siirtäminen talviaikaan. Eilen oli pimeää kun lähdin töihin ja alkoi hämärtää kun lähdin kotiin. Kun olin noutanut paketin postista, löin itseni potslojoon sohvalle ja välillä olin unessa. Minussa taitaa asua pieni karhu sisällä. Odottaa, että pääsisi talviunille ja sitä heräisi sitten kun kevät aurinko paistelisi hangille.

Viikonloppuna kävin kotona. Bussissa matkatessa oli aikaa huilata. Tosin hieman tuntui pahalta, kun vieruspenkin kaksi lasta soittivat ilmeisesti isälleen ja pyysivät häntä hakemaan moottoritien liittymän pysäkiltä. Isä ei oikein innostunut asiasta. Tytär oli varmaan neljännellä tai viidennellä luokalla ja poika eka tai toka luokkalainen. Kuulin kuinka tytär pyysi isäänsä tulemaan liittymälle vastaan. Isä taisi ehdottaa jotain oikopolkua, koska kuulin tyttären sanovan, että hän ei halua pimeän metsän läpi kävellä. Pikkuveli tosin huuteli vieressä, että hän kyllä kävelee ja hänellä on heijastin. Mietin tuota puhelinsoittoa omalle kohdalle. Jos itse soittaisin isälleni niin hän varmaan tulisi hakemaa vaikka maailman ääristä. Jotenkin minulla on sellainen tunne, että Alastalo tekisi samoin, jos hänen lapsensa soittaisivat.

Bussimatka meni mukavasti, kun kirjoittelin tekstiviestejä kaverin kanssa.

Mutta nyt tuo kello nakuttaa taas kohta sellaisia lukemia, että myöhästyn ja Sukulaissielu ei pidä myöhästymisestä.
Mukavaa päivää.