Eilen kävin pitkän, hyvän keskustelun ystävän kanssa. Hän aina haastaa minut tutkimaan syvällisemmin omia aatoksia ja hänen kanssaan ei pääse siitä yli mistä aita on matalin. Vaikka kuinka väistät kysymykset niin hän pyöräyttää asian niin, että lopulta tutkit sielusi sopukoita. Ilkeää tai kiusaajaa hänestä ei saa; sillä hän ei koskaan käytä mitä olet sanonut sinua vastaan. Itkin puhdistavaa itkua. Ja lopuksi hän sanoi jotain niin kaunista, että silmäkulma kostuu vieläkin (muistutuksena; minä itken ilot ja surut). Hän taisi eilen laittaa karttaa ja kompassia minun käteen vaikka ei ehkä sitä arvannutkaan.

Tänä aamuna tarkkailin puistossa pupujussia. Olisi kyllä pitänyt tarkkailla mihin sitä jalkansa laittaa. Polvi nuljahti liukkaalla aika ikävästi ja hetken näin taas tähtiä ja haukoin henkeä, mutta onneksi mitään pahaa ei kuitenkaan käynyt. Kuntosalitreeni tekee tuolle minun polvelle vain hyvää. Nivelsiteet tukevat polvea aika hyvin vaikka tänään inhottavalta tuntui, mutta se oli vain sen hetken.