Muutamana yönä olen nukkunut kuin tukki. Väsymys on käynyt liian raskaaksi. Kuinka hyvä uni virkistää. Perjantaina ajelin kotiin. Moni muukin oli matkalla äidin tai mummon luokse tai mökille. Välillä sateli vettä ja kuuma asfaltti tuoksu kesältä. Tiedättehän tuoksun... Vahva, pikinen tuoksu. Tuntui ensimmäisen kerran kesältä. Kyyneleitä nieleskellen ajelin eteenpäin. Olin menossa kotiin. Tunsin kuinka viikkojen stressi painoi hartioissa, mutta tiesin, että kohta olin kotona ja kaikki olisi taas hyvin, ainakin hetken.

Kotona tai itseasiassa mökillä odotti lämmin sauna ja ruoka. Mieli rauhoittui. Sirkus on tehnyt minusta väsyneen, itkuisen mutta myös taistelijan. Kuinka hyvältä tuntui olla kotona, omien parissa.

Lauantaina pääsin taas nauttimaan pihalla olosta. Kuvasin äidin kukkapenkkejä. Iloinen yllätys oli metsässä kasvaneet villit valkovuokot. Upeat mättäät valkovuokkoja kuvattavana, äidin narsissit; kevään airueet, raparperi voimaakkasti tavoitteli lämpöä ja aurinkoa, mummon äitenpäiväruusu hauraana ja kauniina.

Tänään mennään viikonlopun voimilla. Katse kohti tulevaisuutta, varovasti toivoen.


Mummon ruusu aurinkoisella seinustalla. Täynnä nuppuja ja yksi ylväs ruusu juuri aukeamaisillaan.