Eilinen lenkki kantoi tänäänkin hedelmää. Taisin käyttää kaiken sen pullotetun auringonpaisteen tänään. V-käyrä hypähti melkein heti aamusta punaselle.

Eilen lenkin jälkeen olo oli endorfiinien kyllästämä. Ruuan aikana sain kutsun ystävältä. Halusi juttelukaveria. Sanoinkin, että kyllähän minä joudan. Ruuan jälkeen riensin ystävän luo, kotoisaan pieneen kapakkaan. Voi sinua enkeli. Kovasti haluan auttaa. Kuuntelin ja toivoin kovin, että en kysy mitään pahaa. Sanoin, että saa hajota; mulla kun on jeesusteippiä aina mukana. Sain jopa hänet nauramaan. Se oli hieno tunne. Oma sunnuntaiangsti unohtui siinä jutellessa. Aika suorastaan lensi. Tuntui että juuri istuimme alas ja yli kolme tuntia oli kulunut. Kotiin tultuakin unohdin koko angstin.

Toinen ystävä kertoili hauskoja juttuja ja minä nauroin. Olo oli siis todella hyvä kun menin nukkumaan. Nukuin hyvin ja töihinkin lähtö oli ihan jees.

Eipä mennyt kauaakaan kun pompsahti. V-käyrä huiteli vahvasti punaisella. Venyttäkää vaan kuminauhaa kyllä se kohta räpsähtää. Joskus kannattaisi ehkä tutkia ennen kuin alkaa hutkia. Huono olo; se on vähän vieläkin.

Olin kaukaa viisas ja oikaisin puiston poikki toiselle pysäkille. Hyvä niin; matka kotiin sujui huomattavasti sutjakkaammin. Kävely teki hyvää mutta tuollainen juoksulenkki tekisi nyt terää. Tosin pimeässä ei tee mieli lähteä reuhtaseen. Taidan mennä salille. Kanavoin pahan olon siellä taas treeniksi.

Pitäisi yrittää syödä jotain; mikään ei maistu... syön kuitenkin jotain, kipeäksi tässä ei nyt tarvitse tulla.
Edit;
Matonen muistutti uusista horoskoopeista ja taas osu ja uppos:

Tulimerkit; leijona, oinas, jousimies

Ei hyvin mee, mut älkööt menkö. Outo ja hämmentävä tilanne, mutta tulimerkeiltä onny ruuti loppu. Lipas tyhjänä. Kuulat kadoksissa. Jopa kapakit ovat tulimerkeille marraskuussa oikeita epäonneloita. Niitä kandeis välttää. Vaan minkäs teet, jos rinkkiä tekee mieli, ynmärrän. Paaritiskeihin nojailu kannattaa kuitenkin minimoida ja keskittyä ahdistumaan kotisoffalla.
Nuupahtanut tulimerkin edustaja on kyllä niin harvinaisuus, että ottakaa ihmeessä itsestänne fotoja muistoksi! No eipä hätää silti, jo joulukuun alussa saatte taas itsenne käyntiin ja radalle takaisin!
Raha: menee rahan luo
Rakkaus: on sokea
Työ: maistuu puulta
Kuukauden Mentalwearpaita: Äiti on vähän väsynyt/Isä on todella väsynyt

Minä kyllä vaihtaisin paidan "Voiko vitutukseen kuolla" tai "ryömi ulos".

Joulua siis odotellessa.