Viikonloppuna tuli suunniteltua ex tempore reissu ystävän luokse.

Lauantaina aamupäivästä laitoin purnukkaa kuntoon ja alkuillasta lähdin ajelemaan ystävän luokse. Olipa ihana nähdä pitkästä aikaa, joten juttua riitti; juttuja ja nauruja. Loppuillasta pelasimme Aliasta ja kummien selitysten kautta pääsimme oikeisiin sanoihin.

Aamuyöllä istuimme YouTuben ääressä ja kävimme muistelemassa kouluaikoja. Jotenkin päädyimme tähän kappaleeseen ja kuinka se vieläkin koskettaa. Musiikin vahva voima. Kummallekin tuli muistoja mieleen nuoruudesta. Ystäväni harmitteli, että vinyylisoitinta ei ollut. Enpä huomannut kysyä, että eihän hän vain ole hukannut vinyylilevyjään. Itselläni ne ovat tallessa kotikotona.

Sunnuntaina kävimme ystävän koirien kanssa kävelyllä. Kävimme kuuntelemassa meren ääniä. Aivan uskomattoman kaunis paikka. Oli ihanaa istua rantakalliolla auringossa ja kuunnella merta.

Mutta nyt pitää rientää. Toissa yön valvomiset tuntuvat tänään, mutta ei se mitään.
Maanantaita ja pysytään tällä tiellä.