Olen pitänyt itseäni kiireisenä... ehkä vähän liian kiireisenäkin ja nyt se kaikki kiire tulee ulos itkuna.

Perjantaina sirkuksessa paljastui taas epäkohtia. Yleisö alkaa käydä kuumana; hoitamattomista asioista. Minä en ole onneksi mitenkään tässä mukana, mutta yleisö turvautuu minuun ja ilmoittaa minulle huonosta esityksestä. Olen siis puun ja kuoren välissä ja yritän luovia parhaani mukaan.

Perjantai-illaksi sunniittelin olkkaripiknikin. Salin jälkeen tein Tex-Mex ruokaa ja tein kanavasurffailua. Väijyin jopa Super Bowl ottelua... välillä ymmärtämättä koko touhusta mitään. Silmä alkoi lupsaan ja nukahdin sohvalle peiton alle.

Lauantaina yritin metsästää useammasta kaupasta altakasteluruukuille tarkoitettua multaa, mutta eihän sitä löytynyt mistään... päätin olla vielä ostamatta, mutta kohta on jotain Limolle tehtävä. Kasvaa niin kauniisti. Varmasti tarvitsee uutta multaa Limo-parka. Ruokakaupan kautta päädyin kotiin. Ulkona oli niin kamalan kylmä, että normaali lauantailenkki jäi tekemättä. Tex-Mex ruuan loppuja söin ja huilin hetken ja sitten meninkin salille. Siellä rehkittyä odotti palkinto; sauna.

Ilta meni pyykätessä ja papereiden järjestämisessä ja kirjoittamisessa. Lapsuudenystävä toimi kommentoijana ja hyvä niin. Nyt olen sitten yön kypsytellyt asiaa. Nyt tarvitsisin raitista ilmaa jotta asiat loksahtaisivat oikeille urille.

Katselin juuri dokumentin Nat King Colesta ja itkuhan minulta pääsi, kun kuulin tämän kappaleen. Niin kaunis ääni ja niin kaunis kappale; koski todella syvältä. Muistin, että kotikotona on omilla rahoilla ostama kasetti Nat King Colea, jossa tuo kappale on yhtenä. Olenkohan koskaan kenenkään unohtumaton?

Kunhan saan kyynelhanat kiinni lähden reippaileen ulos. Tarvitsen raitista ilmaa, ajatukset järjestykseen, jotta saisin taas kartasta selvää. Nyt olen taas eksyksissä. Kartta on kädessä, mutta oikea kohta hukassa. Miten minä näin eksyksiin olen jotunutkin?