Reissusta on nyt sitten kotiuduttu. Reiska tunnin olen ollut kotona; tässä olen lukenut suosikkiblogien kuulumiset ja kaupasta hain vähän evästä ja odotan, että tulisiko inspistä lähteä salille. Inspis taitaa kyllä olla taivaan tuulissa. Tiedän, että jos saisin raahattua itseni salille saisin tilalle endorfiini pyräyksen sen kaiken raatamisen jälkeen. Toinen vaihtoehto voisi olla lähteä pienelle kävelylenkille... Kovasti sohvamöröt laulavat, että menisin sohvalle potslojoon. Elokuvakin on kohta alkamassa.

Perjantaina ruuhkissa sompailin Pepen kanssa. Ihmetytti taas muutama asia. Miksei sitä vilkkua voi käyttää; ei se siitä kulu tai sitten sitä käytetään niin, että se vilkahtaa kerran ja sitten on survottu eteen. Siinä sitten seisot jarrulla ja äkkipysäys kertaantuu jonon hännillä. Yleensä kaupungilla kaistan vaihto sujuu hyvin; villku päälle ajoissa, tarkistus peileistä ja vaihto oikealle kaistalle, mutta ilmeisesti perjantaina kaikki haluavat kotiin ja äkkiä.

Muutamaan hankalaan risteykseen on maalattu ristikko. Ristikon tarkoitus on kertoa autoilijoille, että tämä alue pitää jättää valojen vaihtuessa vapaaksi jolloin liikenne sujuu. Perjantaina risteyksessä oli monta autoa ristikon päällä jolloin jonot kasvoivat ja liikenne ei liikkunut mihinkään parin valojen vaihtumisen ajan.

Eräässä risteyksessä on hankala liittyä liikenteen sekaan, mutta ns. vetskaritekniikalla sekin onnistuu. Tosin nuori poika taisi puhua puhelimeen ja ajaa autoa samalla aikaa joten kun annoin tilaa hänelle hän aikaili ja takana tuleva auto aikoi survoa samaan väliin. Olin hieman ihmeissään, koska hän ei tule minun kaistalle vaan jää roikkumaan rinnalle, ei näytä vilkulla mitä aikoo tehdä vaan ajaa rinnalla. Hiljennän vauhtia, hän vain ajaa rinnalla. Kai huomasi minun hämmästyneen ilmeen kun viimein sukelsi liikenteen sekaan.

Moottoritiellä perälaudassa roikkujat suututtavat; hiillostavat edellä ajavaa ajamalla aivan puskurissa kiinni. Minun perässä ajoi tällainen pakettiauto. Hän näki, että liikenne meni tätä vauhtia, mutta hän vain hiillosti ja hiillosti. Itse yritän pitää jonkinmoista turvaväliä edelläajavaan jotta ehdin jarruttaa. Mitä tekikään tämä pakettiautokuski; tuikkaa väärältä puolelta ohi ja hiillostaa jälleen seuraavaa. Oli minua edellä muutaman sata metriä puolituntia ohittamisen jälkeen.

Moottoritiellä sattui toinen outo tapaus. Huomioni kiinnittyi taustapeiliin sillä takanani tapahtui jotain outoa. Ilmeisesti kaksi autoa kisailivat kumpi ajaa edellä. Toinen kuski oli ilmeisesti kiilannut ja kuskit tuijottelivat toisiaan vihaisena. Kiilaaja ohitteli autoja ja sitten jättäytyi eteen ja jarrutteli. Ohitettava suuttui ja ohitti kiilaajan heittäen tuimia katseita kiilaajan autoon. Kiilaaja suuttui ja ohitti jälleen. Onneksi pääsin näistä kahdesta eroon, koska otin toisen tien ja he jäivät ajelemaan moottoritielle. Toivottavasti eivät aiheuttaneet mitään vaaratilanteita tyhmillä leikeillään.

Pelisilmää toivoisinkin liikenteeseen. Monesti matkanteko sujuu mutkitta ja ongelmitta, mutta kiilaajat aiheuttavat heiluriliikettä jonoon.
Tarkkailemalla liikennettä hieman pidemmälle säästyy turhilta jarrutuksilta.
Vilkkua voi käyttää hieman pidempään ja näin näyttää aikeensa ennen kaistanvaihtoa tai kääntymistä.

Nytpä sain asiani sanottua :D
Eilen olin oikein urakalla juhlimassa. Aamusta menimme tapaamaan mummoa jolla oli syntymäpäivä :D Mummolle aamut ovat hieman hankalia ja hän viettää aikaansa omassa pienessä maailmassa (mummolla on dementia). Onneksi isä on huumori-ihmisiä ja saa mummon aina nauramaan hassuilla jutuillaan ja takaisin tähän maailmaan. Iltapäivästä lääkkeet alkavat vaikuttaa ja mummosta tulee puheliaampi. Tosin eilen kun kävi vanhainkodin tarjomilla päiväkahveilla (kun oli mummon syntymäpäivä talo tarjosi kakkukahvit kaikille asukkaille) oli hän ehtinyt unohtaa, että olimme vierailulla. Mummon ilme kun hän palasi huoneeseen oli hämmästynyt. Sitten hän totesi "Voi anteeksi, enhän minä muistanut, että te olitte täällä. Tällainen tämä minun pääni on!" Iloisin mielin mummo jäi odottelemaan iltaruokaa kun me jatkoimme toisiin juhliin. Päivästä tuli pitkä mutta ihan kiva.

Taidan tehdä hieman salaattia ja katsella elokuvaa ja ottaa iisisti :D