MILLAINEN OLI
MINUN ISÄNI
 
Kun olin iältäni …
 
 4 v. Isäni osaa mitä vain.
 5 v. Isäni tietää monesta asiasta paljon
 6 v. Minun isäni on viisaampi kuin sinun
 8 v. Isäni ei tiedä aivan kaikkia asioita
10 v. Minun isäni ollessa lapsi, olivat monet
        asiat erilaisia kuin tänään.
12 v. Niinpä niin, ei isäni tiedä siitä mitään.
        Hän on jo liian vanha muistaakseen.
14 v. Älä välitä faijasta. Hän on niin tavattoman
        vanhanaikainen.
21 v. Isäni? Hän putosi kelkasta vuosia sitten.
25 v. Minun isäni saattaisi tietää jotain siitä,
        sillä onhan hän elänyt jo niin pitkään.
30 v. Ehkä meidän pitäisi kysyä isältä mitä hän
        asiasta ajattelee. Hänen kokemuksellaan
        olisi varmaan käyttöä.
35 v. En tee mitään ennen kuin olen jutellut
        isäni kanssa.
40 v. Mitenköhän isä olisi tehnyt tämän asian
        kanssa? Hän oli niin viisas ja omasi
        kokemusta niin monesta asiasta.
50 v. Antaisin mitä tahansa jos isä olisi nyt tässä
        neuvomassa minua. Nyt minua kaduttaa,
        että en arvostanut hänen viisauttaan. Olisin
        voinut oppia häneltä niin paljon.

-Ann Landers

Olen aina ollut isän tyttö. Tänään olen varmaan noussut kukonlaulun aikaan keittämään isälle kahvia. Isä kun on ihmisiä joka nousee aamulla aikaiseen. Yleensä se on isä joka keittää muille aamulla kahvit (hymiö).

Se rakkauden määrä mikä näkyy hänen silmistään, kun ilmestyy kotiin. Samoin kuin äidin silmissä. Kotiin on aina hyvä tulla. Pienestä asti minulle on sanottu, että ei ole mitään niin pahaa asiaa mitä ei voi heille kertoa ja ei ole niin pahaa tekoa, että ei voisi kotiin palata. Se on paljon se; minun peruskallio, joka kannattelee minua elämän tyrskyissä.

Äidiltä olen kerran neljä vuotiaana saanut selkääni. Isä uskoo aina puhumiseen. Se kuinka hän luotti minuun teini-iässä on aivan uskomatonta. Isän autoriteetti oli ja on vahva. Kerran olen isäni kanssa riidellyt; roskapussin viemisestä. Olin päättänyt olla vastaan koko hommaa. Arvaatte varmaan kuinka kävi. Sukulaissielu itki ja vei. Isän ei tarvinnut kuin katsoa silmälasiensa yli kun vänkytin ja tiesin, että olin häviöllä. Se jupina minkä pidin roskapussia viedessä mahtoi olla näky.

Isä on pelastanut minut pulasta. Viiden vanhana pyysin luvan uimarannalla, että pääsen liukumäkeen. Pitkän makumisen jälkeen sain luvan laskea. Pulaanhan minä jouduin. Liukumäki heitti minut selälleen ja pinnan ja pohjan suunnat hämärtyi. Tunsin kuinka vahvat kädet nostivat minut ylös. Isä huolesta sekaisin huutaa minulle: "Sukulaissielu se oli kyllä viimeinen kerta kun lasket liukumäkeä järveen." Minä itken, mutta tunnen olevani turvassa. Isän tapa reagoida "vaaraan" aiheuttaa aina huudon.

Samoin kävi yläasteella laskettelussa. Liian väsyneenä rinteessä kaaduin ja kaaduin pahasti. Olkapää meni sijoiltaan. Ystävä vei minut sairaalaan ja lääketokkurassa olin hokenut hänelle "Sinun pitää soittaa kotiin ja kertoa mitä on tapahtunut. Vanhemmat odottaa meitä jo kotiin. Soita!" Kun hän oli sanonut, että oli soittanut ja kertonut, minä olin antanut lääkkeille vallan ja nukahdin. Itse en tästä muista mitään. Kotona isä oli uhannut äidille, että hän polttaa laskettelusukset (hymiö).

Isä; hipihän se on, ei siitä mihinkään pääse. Välillä hieman pelottaa, kun isä aloittaa "Sitten kun minusta aika jättää" -jutut. Hän selittää minulle kaikki tärkeät asiat mitä pitää tietää; tiedän vesijohdon tyhjennykset talveksi, sulaketaulu yms.